Hiljainen Antero kauppamies ei ollut koskaan ollut suuresti hänen suosiossaan; mutta hän oli luvannut tälle uskollisuutta sentähden, että tämä alituiseen kantoi hänelle rusina-, manteli-, viikuna- ja pähkinätötteröitä. Antero joutui nyt tytön kiemailemista nähdessään melkein pois suunniltaan. Olavi mestari oli noutanut kellarista pullon viiniä, ja se vaikutti niin tulisesti nuoreen mieheen, että hän erotessa välttämättä tahtoi syleillä neitoa.
"Mene kotiin nukkumaan, Antero, äläkä tule minua lähelle!" sanoi tyttö vakavasti, mutta ei tylysti.
Nuori mies ei tahtonut luopua oikeudestaan, ja niin sulki hän vastahakoisen tytön syliinsä. Silloin sai hän poskelleen läimäyksen, joka tosin ei ollut niin navakka kuin Barbara muorin kädestä, mutta kuitenkin riittävä, että hän päästi irti otteensa ja riensi pois sanomatta sanaakaan, hatuttomin päin ja ilman päällystakkia.
"Sitä ei hän anna sinulle koskaan anteeksi!" sanoi veli.
"Mitä se minua liikuttaa! Manteleita ja rintasokeria saan kai muiltakin."
"Mutta mitä luulet isän sanovan?"
"Että olen tehnyt oikein!"
Sillävälin olivat molemmat vanhat miehet perimäisessä huoneessa keskustelleet maan asioista. David maisteri kertoi, että Erik Turenpojan oli täytynyt paeta maasta.
Olavi mestari huudahti hämmästyksestä ja mietiskeli nyt, kuinka David maisteri selvittäisi Hannu kuninkaan koristejutun. Mutta ilman sanoja oltiin yksimieliset siitä, että kysymys lykättäisiin huomiseen.
Kun David maisteri toivotti Rikissalle hyvää yötä, kuiskasi hän:
"Minun täytyy saada puhutella teitä!"