Sillävälin astui nuori hengenmies puotiin. Hän pyysi laittamaan kaksi hopeahakasta kirjaan, jonka jätti Rikissalle. Lähetettyään pojan työpajaan hankkimaan niitä tietoja, joita nuori mies halusi, pyysi Rikissa häntä odottaessaan istumaan. Tätä keinoa käytti tyttö hyvinkin usein. Ihailu, jota hän itse nuorissa miesvieraissa herätti, antoi usein aihetta vilkkaaseen keskusteluun, ja hänen oma kiemailunsa oli monet kerrat houkutellut äkillisen rakkaudentunnustuksen ilmoille.
Vieras istuutui kohteliaasti paikalle, jonka hän osoitti. Mies katsoi häntä suoraan silmiin puhuessaan kirjasta, jonka oli tuonut mukanaan. Mutta Rikissan suureksi kummaksi ei hänen kauneutensa näyttänyt tekevän mitään vaikutusta nuoreen mieheen; sitä vastoin oli tämän olennossa jotakin kunnioittavaa, jota ei kukaan muu ollut hänelle osoittanut.
Rikissa tunsi mielensä niin liikutetuksi, että hän tuskin tiesi, mitä vastaili, ja kun vieras kysyi, milloin saisi palata noutamaan kirjaa, vastasi hän pitäen silmällä omaa haluaan saada pian nähdä vierasta jälleen: "Ylihuomenna!"
Mutta hetken aikaa katseltuaan vieraan jälkeen riensi Rikissa ottamaan haltuunsa kirjan, jota toinen näytti pitävän niin suuressa arvossa. Se oli paksu käsinkirjoitettu kirja, mutta niin koristeltu, ettei kuunaan saattanut nähdä mitään kauniimpaa. Teos käsitteli tähtitaivasta ja kaikkia sen ihmeitä. Loppuun oli kirjoitettu:
"Tämän kirjan omistaa jalosukuiselle neitsyelle Kristina Knutintyttärelle (Knut Alfinpojan tyttärelle) hänen nöyrin ja kunnioittavin palvelijansa
Olavi Juhananpoika."
"Hän rakastaa häntä!" huudahti Rikissa.
Tuokion kuluttua täytyi hänen nauraa itselleen. Kuinka olikaan sellainen ajatus voinut pälkähtää hänen päähänsä! Mutta jos olisikin niin, mitä se häntä liikuttaisi!
Kirja veti häntä vastustamattomasti puoleensa, ei juuri siksi, että hän olisi suurin välittänyt sisällöstä, vaan kauniiden kirjainten tähden! Hän ei voinut konsanaan saada niiden katselemisesta kyllikseen. Illalla otti hän kirjan mukaansa kamariinsa, pani sen yöksi tyynynsä alle ja oli unissaan seisovinaan nuoren miehen kanssa ikkunan ääressä katsellen tähtitaivasta. Mies puhui ja selitti hänelle, mutta hän ei kuunnellut sanoja, katseli vain puhujan kauniita silmiä, otsan kaarrosta, nenän hienoa koukistusta. Mutta sitten hän tunsi, että toinen painautui häneen kiinni. Silloin heräsi hän yhtäkkiä ja pamppailevin sydämin.
"Mikä kummallinen uni henkilöstä, jota en tunne!"