"Kyllä, tarmokas itsepuolustus."
"Tyhjin käsin?"
"Hyvällä tahdolla kyllä löydämme varoja."
"Luulen olevani yhtä hyvä ruotsalainen kuin ken tahansa. Niin kauan kuin näin mahdollisuuden pelastukseen, olin Sten Sturen puolella, ja luulen voivani kerskumatta sanoa, etten ole tehnyt maalle niinkään pieniä palveluksia."
"Sten rakas, tahdotteko nyt, että meidän on ylistettävä teitä?" kysyi
Pietari herra hymyillen.
"Toivon ainoastaan teidän ymmärtävän, että juuri yleisen hyvän tähden minä vaadin muutosta nykyiseen politiikkaan. Jos Tanska onnistuu ärsyttämään Venäjän meitä vastaan, ei mikään estä näitä valtoja jakamasta maatamme keskenään."
"Sillä, joka maalaa pirun seinälle, on se alituiseen silmiensä edessä", tokaisi Pietari herra: "Mikään ei ole mahdotonta, mutta uskottavaa se ei ole! Tanskan kuninkaalla on siksi suuria huolia herttuakunnista, ettei hän voi kohdistaa voimiaan yksinomaan Ruotsiin."
Herra Sten Kristerinpoika käyskenteli levottomasti edestakaisin. Oli helppo nähdä, ettei hän vielä ollut puhunut suutaan puhtaaksi; mutta hän etsi sopivaa kiertotietä eikä sitä ollut helppo löytää. Hänen molemmat vastustajansa kenties tiesivät, mistä kenkä puristi, mutta heistä sai hän hyvin olla kuumilla kivillä. Nyt kuitenkin kärsivällisyys petti ja hän huudahti kiihkeästi: "Olen uskollisesti palvellut Sten Sturen asiaa, ja jollen olisi tarrannut kiinni kuten tarrasin, kun kuningas riisti minulta Älfkarlebyn lohikalastuksen, olisi hän kenties vieläkin hallinnut pesää jakamatonna."
"Poltitte hänen kartanonsa Upsalassa?"
"Sen on hän antanut anteeksi ja moneen kertaan luvannut minulle loistavan korvauksen siitä vahingosta, minkä kärsin Älfkarlebyssä, niin pian kuin hän on tullut oikeuksiinsa Ruotsissa. Sitä vastoin, milloin olen pyytänyt jotakin neuvostolta tai valtionhoitajalta, on minua joko syötetty tyhjillä lupauksilla tai olen saanut jyrkän kiellon."