"On miltei mahdoton tyydyttää kaikkia niitä tuhansia vaatimuksia, joita…"
"Miksi minun juuri on kuuluttava niihin, joiden vaatimuksiin ei kiinnitetä huomiota?" keskeytti hän kiihkeästi.
"Olemme tulleet tänne", puuttui Pietari herra puheeseen, "neuvottelemaan mitä olisi tehtävä kumotaksemme ne huhut tapahtuneista onnettomuuksista, mitkä kiertelevät kaupungilla. Tiedämme hyvin, että niiden tarkoitus on saada aikaan eripuraisuutta ja levottomuutta; ja kun Märta rouva äsken sydämensä levottomuudessa kysyi, mitä olisi tehtävä mielten tyynnyttämiseksi, lupasimme ottaa asian lähemmin harkittavaksi; mutta kuinka olemme jutelleetkin, emme vielä ole päässeet siihen asiaan, josta meidän olisi neuvoteltava."
"Minä ehdotan", virkkoi Maunu herra, "että neuvosto antaa julistuksen, jossa selitetään kaikki nämä huhut vääriksi ja perättömiksi. Jos jokin onnettomuus olisi kohdannut tohtori Hemmingiä tai ritari Åke Hannunpoikaa, olisi tieto siitä ensi sijassa saapunut neuvostolle."
"Sitä vastaan panen mitä tarmokkaimman vastalauseen", huusi Sten
Kristerinpoika. "Neuvosto ei voi tietää mitään tohtori Hemming
Gaddista eikä Åke Hannunpojasta."
Niin jatkoivat he kinasteluaan pääsemättä mihinkään päätökseen.
* * * * *
Eräässä Tukholman linnan pienistä tornikamareista istui Kristina neitsyt innokkaasti kiintyneenä lukemiseen.
Nuori Olavi Juhananpoika se oli pannut kirjan hänen käteensä. Nuori mies oli innokas luonteeltaan, ja Kristinasta oli hän saanut oppilaan, joka ihastuksella kuunteli kaikkia hänen metafyysillisiä päätelmiään eikä hetkistäkään epäillyt niiden todenperäisyyttä.
Olavi luki tähdistä nuoren neitsyen tulevaisuuden ja ennusti suurempaa ja kauniimpaa onnea kuin maallinen korkeus ja mahti voi antaa. Molemmat aprikoivat, mitä tämä mahtoi tarkoittaa; silloin antoi Olavi eräänä päivänä Kristinalle pienen käsikirjoituksen ja sanoi vain: