"Niin, ratkaisematta!"
"Hän ei ole taipumaton?"
"Toivon, ettei hän ole."
"Kaikessa tapauksessa oli hyvä, että voimme hankkia sinulle tilaisuuden puhutella häntä ilman kuulijoita."
"Suurempaa ystävyyden näytettä ette olisi voineet minulle antaa."
"Meidän on käytävä kaikissa kaupungin kultasepissä katsomassa, saammeko ostaa koristeita, jotka ovat kyllin arvokkaita niin jalolle neitsyelle", sanoi Akseli herra ja vei Kristinan veljet mukanaan.
Sillävälin harhailivat Kristinan ajatukset hänen nuoruutensa muistoissa. Ne pysähtyivät kaikki tyyni sinisilmään nuorukaiseen, hieman nuorempaan kuin hän itse.
Hän muisti niin elävästi, kuinka tämä eräänä iltana, kun hänen veljensä olivat käyttäytyneet tavallista nurjemmin, oli sanonut kuiskaten hänelle: "Annan heille anteeksi sinun tähtesi!"
"Kuinka minä voin sovittaa, mitä he ovat rikkoneet?" oli hän kysynyt… "Rakkaudella!" oli nuorukainen vastannut.
"Läsnä oli monia ihmisiä, eivätkä he olleet sinä päivänä puhuneet enää mitään keskenään, mutta seuraavana päivänä etsi nuorukainen hänet käsiinsä ruusutarhasta, ja silloin he lupasivat olla toisilleen uskolliset läpi elämän, mutta pitää sen kaikilta salassa."