Nahkuri oli menettänyt kolme parasta työmiestään eikä hän katsellut maisteria erittäin tyytyväisin silmin. Mutta tämä sanoi, että hän mahdollisesti voi toimittaa mestarille pienen rahallisen korvauksen, ja sellaisella palsamilla on ihmeellinen voima kirvelyä lieventämään.
Me tiedämme, että prinssi Kristian oli nähnyt Rikissan ja rakastunut häneen. Hän ei ollut varma, vieläkö hänen isänsä himoitsi tyttöä; itse teki hän sitä kiihkeämmin kuin konsanaan, ja hänen tahtonsa oli, että maisteri veisi joukon kallisarvoisia lahjoja kauniille tytölle, vakuuttaisi tälle prinssin rakkautta ja ilmoittaisi hänen toivomuksensa, että tyttö seuraavana kesänä, hänen palattuaan Norjasta, matkustaisi Kööpenhaminaan David maisterin isällisessä suojeluksessa.
David maisteri otti tehtävän suorittaakseen, ja me olemme nähneet, kuinka hän kävi toimeen.
Mutta prinssin nuoruuteen katsoen ei voinut luottaa hänen intohimonsa kestävyyteen; sentähden tahtoi David asettaa vanhan kuninkaan etusijaan; hän epäilemättä maksaisi vielä enemmän. Papin ovelassa päässä pyöri mitä rohkeimpia suunnitelmia, kuinka hän Rikissan kautta kerran hallitsisi sekä Ruotsia että Norjaa.
Hänen tarkoituksensa oli, niin pian kuin prinssi oli lähtenyt Norjaan, viedä Rikissa Kööpenhaminaan. Sai riippua olosuhteista, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Maisteri oli lujasti päättänyt tehdä ne itselleen niin suotuisiksi kuin mahdollista.
Sellainen oli asema katumetelin jälkeisenä päivänä.
Valkoiseen munkkikaapuun kääriytyneenä ja huppukaulus vedettynä yli korvien lähti David maisteri Mustaveljesluostariin nykyisen Svartmankadun varrelle, missä hän tiesi Akseli herran asustavan. Luostarit olivat yleensä tanskalaismielisiä; erittäinkin oli dominikaaniluostarien laita näin, ja kun korkeita herroja saapui Tukholmaan, majoittuivat he aina näihin luostareihin, joissa valtiolliset juorut olivat niinsanoaksemme runsaana jokapäiväisenä leipänä.
Omin silmin nähdäkseen katumetelin seuraukset suuntasi hän kulkunsa kaupan suojelijalle, pyhälle Nikolaukselle pyhitettyä kaupunginkirkkoa kohden. Tämän läheisyydessä tiesi hän erään kahakan tapahtuneen, ja selvät jälet siitä näki hän raatihuoneen edustalla. Luultavasti oli porvaristo sieltäpäin tehnyt hyökkäyksen, sillä verilätäköitä, katkeilleita aseita, vaaterepaleita ja kaksi ruumista oli vielä paikalla. Toiseen kuoliaaksi ammutuista oli luoti sattunut keskelle rintaa; hän makasi selällään, pitkin pituuttaan, käsivarret levällään, ja päiväpaiste heitti kajastuksensa kalpeille kasvoille, joista tuijottivat suuret, pullistuneet, loistottomat silmät. David maisteri tunsi heti yhden nahkurinsälleistä, pahimman suunsoittajan ja kerskurin. Nyt tämä sieti kärsivällisesti pilkkasanat, joita hänen ympärillään lasketeltiin, eikä lennättänyt seinään pientä pojanvekaraa, joka huvittelihe pistelemällä tikkuja hänen sieraimiinsa.
Syöksyminen elämän täytelyydestä äkkipikaiseen kuolemaan, hiljainen tietoisuus omasta syyllisyydestä vai mikä lienee David maisterin siihen saanutkin, mutta hän vartioi ruumiin ääressä, kunnes fransiskaanimunkit ehtivät tulla ja kantaa sen pois. Paarien yli levitettiin musta peite, ja kun ne hitaasti kannettiin pois, seurasi joukko jälestä. Hän katsoi niiden jälkeen melkein aavistelevasti kysellen. Vainajat olivat haudattavat, mutta sen jälkeen? Sen jälkeen?…
Kauan ei hänellä kuitenkaan ollut aikaa sitä tuumiskella. Hän tiesi, mitä hän tavoitteli maallisen elämän taisteluissa; mitä taasen sen jälkeen oli tuleva, sai hän kyllä tietää aikanaan. Tosin hän aavisti hämärästi, ettei mittapuu, jonka mukaan tekojamme arvostellaan, tule siellä ylhäällä olemaan sama kuin täällä alhaalla.