"Kiitos!" sanoi hän hiljaa David maisterille ja poistui nopeasti.
"Miksei hän saanut kirjaa?" kysyi tämä. "Millä verukkeella minä silloin pääsisin Kristina neitsyen luo?"
"Aiotko antaa kirjan hänelle?"
"Ettekö sitä käsitä?"
"Hyvin harkittu; sinä onnistut."
"Sitä toivon!"
"Nyt menen minä keittämään juoman. Se vie aikaa."
Maisteri meni, ja Rikissa käveli edestakaisin puotikamarissa kiihkeän mielenliikutuksen vallassa.
Jollei häntä liikuttanutkaan osanotto Kristina neitsyttä kohtaan, olivat sen sijaan hänen omat etunsa liittyneet hankkeeseen. Mielellään olisi hän tahtonut neitsyen suojella Olavin rakkaudentunnustukselta… ja Olavi, hän ansaitsi sen nöyryytyksen, joka häntä odotti, kun hänellä kerran ei ollut silmiä nähdäkseen niin vilpitöntä, niin harrasta rakkautta kuin Rikissan.
Ostajain ja tilaajain luku oli yhtä suuri kuin tavallisesti, mutta Rikissa ei ollut halukas viehkeään veikistelyyn, joka oli monen ostajan houkutellut tekemään suurempia myönnytyksiä kuin oli alkujaan aikonut. Hän toi ainoastaan esille mitä pyydettiin, ei koetellut sormuksia valkoisiin, palleroisiin sormiinsa, ei pistänyt neuloja pukuunsa osoittaakseen, kuinka hyvältä ne näyttivät.