"Seuratkaa sitten minua!" vastasi nunna ja vei hänet keskusteluhuoneeseen.
Nuori tyttö vaipui penkille; hänelle kerrottiin, että sisar Agneta oli rukouksissa, ja hänen täytyi odottaa.
Kun virta nousee yli äyräidensä, murtuvat padot. Hillitön luonne ja raju suru mursivat yhdessä hänen vastustusvoimansa. Päätös olisi kuitenkin ollut epätietoinen, ellei hyväätekevä pyörtymys olisi vienyt hänen tajuntaansa. Sellaisessa tilassa nunnat hänet löysivät. Kun Rikissa heräsi, havaitsi hän olevansa mitä hellimmän huolenpidon esineenä. Hänet oli pantu vuoteeseen. Muuan nunna valeli hänen päätänsä, toinen lämmitteli hänen jalkojaan, kolmas piteli hänen kättänsä, kun taasen neljäs pyysi häntä ottamaan tarjoamansa vahvistavan lääkkeen. Rikissa teki mitä pyydettiin ja paneutui sitten jälleen pitkäkseen.
Ei nukkuakseen, vaan ajatellakseen!
Sitä paitsi hän pelkäsi. Hän ei tahtonut ilmaista mitään. Mutta tämä rakkaus, tämä osanotto teki hänelle hyvää. Se oli jotakin uutta hänelle! Mitähän, jos hän jäisikin tänne… ainaiseksi? Ei, sitä hän ei tahtonut! Mutta mihin, mihin hän menisi?
"Luulen, että hän on nukkunut!" kuuli hän muutaman nunnista sanovan.
"Jättäkäämme hänet yksin!"
Juuri sitä hän toivoikin, ja hän makasi liikkumatonna, vahvistaakseen heitä tässä aikomuksessa.
Vihdoinkin olivat kaikki poissa! Nyt saattoi hän katsella ympärilleen, nähdäkseen, kuinka kolkko pieni huone oli… Ei, ei, hän ei tahtonut ruveta nunnaksi. Mutta mihin hän sitten ryhtyisi?
Hän oli nyt näkevinään David maisterin edessään… Hänen täytyi nauraa miekkoselle, tämä näytti melkein pelokkaalta, ja hän tunsi, kuinka sappi paisui hänen povessaan. Kuinka hän vihasikaan sitä miestä! Mutta mitä oli tämä tehnyt hänelle? Antanut hänelle lahjoja ylenmäärin, täyttänyt kaikki hänen toivomuksensa, imarrellut häntä, suosinut hänen heikkouksiaan.
"Hän on minun salainen viholliseni", tuumi hän itsekseen. "Minä olen ainoastaan hänen tahtonsa välikappale."