Ritari istuutui heidän viereensä.
"Onko Tanskassa tapana ripittäytyä moneen kertaan viikossa?" kysyi hän Katarinalta, joka usein oli vieraisilla tanskalaisten sukulaistensa luona ja kaiketikin tunsi heidän tapansa.
"Luulen, että siellä kuten täälläkin käydään ripillä, milloin tunnetaan siihen kutsumusta", vastasi hän ylpeästi taivuttaen päätänsä, mikä suuresti muistutti hänen kaunista, nyttemmin manalle mennyttä äitiään.
"Minä ainakaan en käy ripillä kuin kerran vuodessa", huomautti Anna nauraen. "Ja mitä silloin sanon, sen tietää piikaseni ja tietävät ystäväni jo edeltäkäsin."
Katarina loi häneen tyytymättömän katseen. "Se on pitkälle menevää avomielisyyttä", sanoi hän.
"En ymmärrä, mitä puhtaalla, viattomalla Gunillallani on ripitettävää."
"Hänellä voi olla sydänsuruja!" huudahti Anna.
"Sydänsuruja?"
"Anna!"
"Se sana kaipaa selitystä, neitsyt!"