Hän seisoi pystypäin, käsivarret ristissä ja oikea käsi nyrkkiin puristettuna. Ankarasti, melkein uhkaavasti katseli hän makaavaa.
"Kuinka sairas voi?" kysyi Pietari herra.
"Ryöväri, rosvo hän oli!" huudahti nainen. "Kuolleet noutakoot nyt kuolleensa! Mitä hän varasti minulta, olen nyt ottanut takaisin!" Näin sanoen poistui hän huoneesta.
David maisteri oli kuollut ja sormus poissa. Valmyra oli ottanut sen takaisin.
Seuraavana päivänä pidettiin juhlallinen messu Pyhän Klaaran pääkuorissa. Useita jaloja ritareita ja rouvia oli läsnä; se oli kunnioituksen ja kiitollisuuden osoitus… Mutta kun kirstu oli laskettu hautaan ja hauta luotu umpeen, silloin istutti Olavi valkoisen ruusupensaan haudalle ja mietti itsekseen: "Monet saavat kilvoitella vuosikaudet vapautuakseen syntitaakastaan, harvat voivat siitä päästä yhdellä ainoalla uhrautuvalla teolla."
7.
HEMMING GADD.
Viimeksi tavatessamme tätä merkillistä miestä ei hän ollut vielä sivuuttanut keski-ikäänsä. Elämällä oli vielä jälellä rusohäiveitään, mutta ne pettivät ja hänen mielensä katkeroitui. Epäluulo ja ihmisten halveksuminen juurtui yhä syvemmälle hänen sieluunsa, samalla kertaa kuin hän osoitti sanoin ja toimin uhrautuvaisuutta ja isänmaanrakkautta, joka saa hakea vertaistaan. Nyt oli hän täyttänyt kuusikymmentä vuotta, hän katseli maailmaa yhä synkemmin silmin, ja samalla kertaa kuin hän täytti velvollisuutensa pelottomalla rohkeudella, jota hän aina oli osoittanut, purki hän sappensa pureviin sanoihin ja soimauksiin, välittämättä siitä, sattuivatko ne kuninkaaseen, arkkipiispaan tai valtakunnan suurmiehiin. Mitä ei kukaan muu uskaltanut, sen otti Hemming Gadd tehdäkseen: Kalmarin valloittamisen takaisin tanskalaisten käsistä. Vaadittiin hänen rautatahtoaan ollakseen pelästymättä suunnattomia vaikeuksia, mutta alituiseen pitääkseen maalinsa näkyvissä.
Kaupunkiin ja linnaan oli muonantuonti vapaa merenpuolelta, ja tämä ei suinkaan vähässä määrin vaikeuttanut piiritystä. Aseista ja ruudista oli sellainen puute, että piispa sanoi saattavan pian turvautua kiviin niin hyökätessään kuin puolustautuessaankin. Pieni sotajoukko oli enimmäkseen palkkaväkeä, ja kun tämä ei saanut riittävästi muonaa ja palkkaa, oli innostus vähäinen ja kapina puhkeamaisillaan.
Mutta Hemming tohtori oli valppain ajatuksin ja avoimin silmin mukana kaikkialla. Häntä ei estänyt mikään, hän kukisti esteet järkähtämättömällä tahdollaan, ja sen, joka ei seurannut tai totellut häntä halustaan, täytyi tehdä se pakosta.