"Ettekö luule minun tietävän, että olette pettureita joka sorkka?
Mutta varokaa, minä en pistä sormiani pinteeseen!"
Pelosta vavisten lähtivät porvarit linnasta.
Mutta kuka pystyy harkitsemaan, kun mieli on hädän ja levottomuuden valloissa? Nämä poloiset ihmiset eivät tienneet mitään neuvoa; heillä ei ollut enää kirkkojaan, missä rukoilla. He lankesivat polvilleen kaduille, itkivät ja valittivat.
Äidit, vaimot ja lapset, jotka pelolla odottivat miesten paluuta, riensivät heitä vastaan. He kuulivat kovan tuomion, ja kaduille ja toreille polvistui satoja ihmisiä rukoillen apua taivaalliselta isältä.
Silloin leimahti salama ja samassa pamahti laukaus. Kaikki kuuntelivat hämmästyneinä. Seurasi useampia, ja sen jälkeen kuului aseiden kalinaa ja äänten hälinää.
Porvarit pakenivat pelästyneinä vaimoineen ja lapsineen. He piiloutuivat mihin voivat.
"Olisikohan se piispa?…"
"Pyhä Jumalan äiti, suo hänelle menestystä!…"
"Pelasta meidät pyöveleistämme ja sortajistamme!"
Niin rukoilivat he kaikki palavin sydämin.