"Mutta miksi nääntyvät ainoastaan palkkasoturit? Rahvas ei tee niin!"
"Heissä on visaa, heissä!"
"Mutta tämä on kuuliaisuudenrikos, enkä minä voi heitä pitää kauemmin."
"Silloin he menevät heti vihollisen puolelle."
Hemming Gadd ei ollut niitä miehiä, jotka sietävät tottelemattomuutta, ja hän rankaisi sen antamalla muonaa jakaessaan suurempia tai parempia annoksia niille, jotka uskollisesti noudattivat hänen käskyjään. Luutnantti, joka oli odottanut ylennystä, ei sitä saanutkaan, koska otti puolustaakseen kapinoitsijoita; vieläpä hänet sulettiin pois niistä illatsuistakin, joihin piispa tuontuostakin kutsui upseerinsa.
Niin vähät välitti hän pitää salassa menettelytapaansa, että hän aivan avoimesti puhui siitä varoitukseksi muille. Ja hän herätti niin suurta pelkoa, ettei rikollinen uskaltanut päästää valituksen sanaakaan.
Erittäin juuri näissä juomaseuroissa piispa purki ilmoille ne tunteet, jotka hänessä kuohuivat. Silloin puhui hän muinaisajan sankareista, useimmiten Birger Jaarlista ja Maunu Latolukosta. Niistä teki hän tavallisesti suuren harppauksen Engelbrektiin, joka ennen muita oli hänen sankarinsa. Kun hän puhui hänestä, käveli hän huoneessa edestakaisin, huitoi käsivarsillaan ja esitti tavallisesti ilmielävästi tapauksen, jota kuvaili. Aina lähtien siitä, että Engelbrektin teot johtuivat palavasta isänmaanrakkaudesta, asetti hän hänet esikuvaksi jokaiselle Ruotsin miehelle. Hän viittasi hänen viisauteensa, hänen uhrautuvaisuuteensa, alttiuteensa, sitkeyteensä. Ja kuulijat innostuivat hänen tulisesta kaunopuheisuudestaan. Tavallisesti lopetti hän katkeralla hyökkäyksellä Tanskaa ja tanskanmielisiä vastaan.
"Tiedän hyvin", oli hänellä tapana sanoa, "että on miehiä, joilla on tanskalainen sydän ruotsalaisten takkien alla, mutta he eivät ole parempia kuin valkeiksi sivutut haudat täynnänsä kuolleiden luita, ja minä toivon, että heidät tuomitaan sen mukaan".
Tällaisilla puheilla piti hän vireillä innostusta pienessä upseeriparvessaan ja sai sen antautumaan suuriin ponnistuksiin.
Mutta sittenkin tuntui luissa, kun täytyi talvipakkasella asua teltoissa.