Enemmän kuin puolet kaupungista oli palanut tuhaksi, ja kodittomat olivat saaneet suojaa parempiosaisilta. Piispa tahtoi edelleen pysyä hyvissä väleissä kaupunkilaisten kanssa eikä sentähden anastanut mitään. Nämä tarjosivat huoneita hänelle ja upseereille, mutta hän hylkäsi tarjouksen, sanoen tahtovansa jakaa sotamiesten kohtalon. Sitä vastoin täytyi kaupungin maksaa suojelusveroa, ja siihen suostuttiin ehdolla, että piispa asuisi kaupungissa.
Alempi osa kirkosta oli jokseenkin hyvin säilynyt, sen ylle kyhättiin katto, ja huonetta käytettiin milloin jumalanpalvelukseen, milloin kasarmiksi.
Asema oli sangen huolestuttava — aseet olivat mitä kurjimmassa kunnossa, ruudista ja luodeista oli puute, mutta mitään apua ei tullut.
Jos Joakim Trolle olisi tehnyt hyökkäyksen, olisi hän helposti ajanut vihollisensa pakosalle.
Helmikuun puolivälissä olivat muonavarat lopussa, ja täytyi hankkia uusia. Voionmaalla ei ollut enää mitään. Hemming Gadd odotti joka päivä kirjeitä ja viestejä, mutta mitään sellaisia ei kuulunut. Siitä huolimatta kulki hän, pakinoi ja laski leikkiä kuten ennenkin. Hänen rohkeutensa piti rohkaista muitakin.
Mutta hänen sielunsa oli täynnä katkeruutta ja apeutta. Hän luuli tietävänsä, että yksityinen viha häntä kohtaan oli varsinaisena syynä siihen kylmäkiskoisuuteen, jota neuvosto osoitti Kalmarin linnan valloitukseen nähden, ja kuitenkin oli sen valtaaminen maalle äärettömän tärkeä.
Arkkipiispa ja monet valtakunnan suurmiehistä eivät koskaan tulisi antamaan anteeksi niitä katkeria totuuksia, joita hän oli heille sanonut, sitä ilmeistä epäkunnioitusta, mitä hän oli osoittanut jokaiselle, kenen katsoi tanskalaisystäväksi.
Piispa Hemming Gadd oli niitä miehiä, joilla on ainoastaan ystäviä ja vihamiehiä, välinpitämätön ei häneen nähden ollut kukaan. Hänen papillisen virkansa yhdistäminen soturin ammattiin oli enemmän kuin kylliksi antaakseen aihetta puheille, mutta ne, jotka katsoivat ainoastaan tekoja, ylistivät häntä pelottomana soturina ja totisena isänmaan ystävänä.
Varhain eräänä aamuna, ennenkuin kaupunki oli vielä ehtinyt valveutua, lähti piispa kaupungista parvi sotilaita mukanaan.
Pelästys oli suuri, kun saatiin tietoon, että hän oli poissa, mutta varovaisuus kehoitti vaiteliaisuuteen, eikä asiasta hevillä puhuttu eikä ilmaistu pelkoa; mutta innokkaasti hänen paluutaan odotettiin.