Mutta Hemming huomasi, ettei levottomuus ollut siltä lopussa, eikä munkki kehoittanut häntä juomaan.
Tehtyään muutamia kysymyksiä veljeskunnan saksalaisesta alkuperästä johti hän keskustelun niihin pyhäinjäännöksiin ja pyhimyslippaihin, joita luostari omisti, ja kun munkki vakuutti, ettei näillä ollut mitään arvoa, huudahti Hemming:
"Ovatko siis taideteoksenne pelkkiä pikareita? Nämähän ovat koristellut taitavilla leikkauksilla!"
"Ne ovat Hollannista", vastasi apotti, ja kun Hemming tällöin oli kohottanut pikarin katsellakseen sitä lähemmin valoa vasten, piti hänen isäntänsä varansa ja muutti esiin toisen, niin että pikarit vaihtuivat.
Hemming näki sen, mutta ei ollut huomaavinaan mitään.
Munkki palasi samassa hyvälle tuulelleen, hän pyysi juoda piispan kanssa ja kiitti kunniasta, jonka tämä oli osoittanut luostarille saapumisellaan.
Hän joi epäröimättä pikaristaan, mutta piispa ainoastaan vei huulilleen omansa ja oli juovinaan.
"Oivallista viiniä!" sanoi hän.
"Kyprosta, parasta mitä meillä on."
Piispa puhui missä tarkoituksessa oli tullut. Rahoja täytyi hankkia sodan jatkamiseksi, eikä luostarilla ollut mitään oikeutta vetäytyä täyttämästä velvollisuuttaan niin syvän ja yleisen ahdingon aikana.