Tanskalaisten päällikkö, joka näki sotamiestensä kaatuvan ja tiesi, kuinka vähäinen niiden luku oli, antoi merkin palaamiseen, ja käsky täytettiin pikimmiten ja hyvässä järjestyksessä.
Tappiot olivat molemmin puolin yhtä suuret. Ruotsalaiset olivat menettäneet kymmenen miestä ja kaksi upseeria, tanskalaiset yhdeksän miestä ja kolme upseeria. Haavoitettujen luku oli suunnilleen puolta suurempi. Piispa Hemming oli saanut luodin käsivarteensa, mutta tämä harmitti häntä paljon vähemmän kuin se, että jos Paul Kyle olisi ollut aikanaan paikalla, olisi linna ollut nyt heidän vallassaan.
Porvarit, jotka yhtä suurella ilolla kuin hämmästykselläkin olivat saaneet tiedon piispan paluusta, menivät hänen luoksensa juhlakulussa. He vakuuttivat kiitollisuuttaan ja lahjoittivat kaksikymmentä säkkiä jauhoja ja viisikymmentä tynnyriä olutta.
Lahjat otettiin vastaan, mutta piispa teki heille tiettäväksi, ettei hän aikonut antautua riippuvaiseksi heidän mielivallastaan. Missä hätä oli ovella, tahtoi hän sitä häätää; mutta hän ei katsonut lainkaan tarpeelliseksi kysellä heidän neuvoaan tai suostumustaan.
Kipu käsivarressa vaivasi häntä, ja lisäksi pelkäsi hän uutta hyökkäystä linnasta. Joakim Trolle oli kyllin taitava sotapäällikkö käsittääkseen vastustajan heikkouden ja käyttääkseen sitä hyväkseen.
Joka päivä odotti piispa kirjettä ja viestiä kaivatusta avusta.
Päivät ja viikot kuluivat, mutta sitä ei kuulunut; toiveet kävivät yhä synkemmiksi.
Svante Niilonpojalle oli hän kirjoittanut saamatta vastausta. Silloin kirjoitti hän Märta rouvalle:
"… Saksalaiset ovat selittäneet, että he tahtovat eronsa, jolleivät saa palkkaansa neljäntoista päivän kuluessa, ja täällä liikkuu huhuja, että arkkipiispa aikoo julistaa meidät pannaan. Jos hän tahtoo tehdä sen nyt keskellä piiritystä, niin voi hän tuoda kuninkaansa mukanaan. Annamme silloin hänelle niin hyvästä kädestä, että hän saa tuhannen perkelettä mukaansa. Anteeksi, että puhun hieman epähienoa kieltä, mutta en ole pitkiin aikoihin tottunut puhumaan hovikieltä."
Aarteet, joita tohtori Hemming oli tuonut Blekingestä, täytyi hänen myydä alhaisiin hintoihin, ja kauppamiehet kuitenkin olivat tekevinään hänelle suuren palveluksen ostamalla ne. Mutta monien kuukausien palkat olivat maksamatta, eikä saalis riittänyt niihin.