Huhu hänen menestyksestään levisi laajalle ympäri. Kristina rouva vannoi, ettei hän antaudu rauhaan, ennenkuin oli nähnyt ryövärin sydänveren, ja johanniittiveljet kirjoittivat ei ainoastaan arkkipiispalle, vaan myös Roomaan ja pyysivät väkivallantekijäin julistamista pannaan. Mitä hirvittävimmin sanoin maalattiin tehty tihutyö. Piispa ja hänen seuralaisensa olivat menetelleet ryövärien ja rosvojen tavoin; he olivat ryöstäneet ja polttaneet, he olivat lyöneet monia syyttömiä kuoliaaksi ja peloitelleet naisia ja lapsia mielipuoliksi.
Yhä sankempina kasaantuivat pilvet Hemming Gaddin pään ympärille. Hän menetteli häikäilemättömästi, halveksien ihmisten arvosteluja. Hän oli ottanut yhden ainoan asian päämääräkseen: Ruotsin pelastuksen Tanskan ikeen alta. Tämän tieltä täytyi kaiken muun väistyä. Mitäpä merkitsivät hänelle yksityiset edut ja toivomukset, kun oli kysymys yleisestä hyvästä! Jos hetki toikin mukanaan mitä katkerimpia kärsimyksiä, mitä siitä, kun oli kysymys tulevista vuosisadoista, isänmaan itsenäisyydestä!
Hemming Gaddilla oli sellainen tahdon lujuus, ettei hän tähdätessään katseensa maaliin nähnyt esteitä ympärillään; hän mursi ne maahan yhden toisensa jälkeen välittämättä, jos pirstaleet sinkoilivat niiden silmille, ketkä asettuivat hänen tielleen.
Hän halveksi kaikkea itsekkäisyyttä, kaikkea pikkumaisuutta, katsomatta säätyyn tai asemaan. Syntinen ei ollut hänestä sen kummempi puettuna purppuraan ja kantaessaan kruunua päässään kuin maatessaan ryysyihin kääriytyneenä. Hän tuomitsi hiippahattua kantavan miehen haureellista elämää yhtä paljon kuin alemmankin papin.
Valtakunnan suurmiehet, kuinka he halveksivat häntä! Mitä heitä liikutti, mikä maali hänellä oli silmissään! Oma hyvinvointi, suurimmat mahdolliset edut, se oli heidän maalinsa.
Jos pyhällä isällä olisi ollut kymmenen pannasalamaa, olisi hän singahuttanut ne kaikki tätä paatunutta piispaa vastaan; nyt täytyi hänen tyytyä yhteen ainoaan, mutta sitä seurasi heti espanjalaisen kardinaalin nimittäminen Linköpingin piispaksi.
Tosin saattoi väittää vastaan, että tämä yhtä vähän ymmärsi kieltä kuin tunsi niitä ihmisiäkään, joita hänen oli johdettava totuuden tielle, mutta ne olivat sivuasioita. Julkeat hyökkäykset paavin ja Tanskan kuninkaan pyhiä persoonallisuuksia vastaan olivat asianmukaisesti rangaistut, ja oli annettu varoitus niille, joita kenties haluttaisi kulkea tohtori Hemmingin jälkiä.
Pannakirja ja tieto nimityksestä oli saapunut jo kunnianarvoisille isille, mutta heillä ei ollut vielä rohkeutta käyttää niitä hyväkseen. Me tiedämme, että arkkipiispa puhui siitä Svante Niilonpojalle sekä että tämä ilmaisi siitä syvän suuttumuksensa ja vakuutti, ettei hän puolestaan kantanut nurjaa mieltä piispaa vastaan.
Svante Niilonpoika oli sanonut, että Hemming Gadd oli kansan mies ja että saattoi olla pahoja seurauksia, jos niin levottomina aikoina annettaisiin lisäyllykettä kuohuville aineksille.
Mutta kun paavilliset kirjeet esitettiin neuvostolle, näytti vahingonilo punoa van posket ja sytyttävän tulen silmiin. Useimmilla neuvoksilla oli joku loukkaus kostettavana, ja sellaiset velat maksetaan aina ensiksi.