Kolme miestä hyppäsi kuhunkin veneeseen. Purjeet irroitettiin ja tuuli hulmutteli niitä hilpeästi.
Veneet lähtivät vesille melkein yht'aikaa. Ne laskettivat suoraan laivastoa kohden.
Heti kun heidät huomattiin linnasta, päästettiin siellä vimmastunut huuto.
Sen jälkeen kuului komentohuuto: "Ampukaa!"
Mutta ruotsalaiset olivat odottaneet sitä, ja silmänräpäyksessä olivat ne heittäytyneet veneihin pitkäkseen.
Kun savu oli hälvennyt, seisoivat he kaikki pystyssä huiskuttuen hattujaan ja hurraten.
"Hullut!" huusi piispa. "He menettävät henkensä syyttä suotta!"
Taasenkin kuului laukaus, mutta nyt olivat veneet laivaston vieressä ja vaara oli voitettu.
Tanskalaiset laskivat myös veneensä vesille, mutta he näyttivät olevan kahden vaiheella, eikö kenties ollut parempi käydä ruotsalaisten kimppuun vasta heidän otettuaan lastin.
Rannasta saattoi nähdä, kuinka ruotsalaiset hyppivät voionmaalaisten veneihin kaikilta puolin. He eivät näyttäneet vievän niistä pois mitään. Mutta nopeasti erosivat veneet toisistaan, ja nyt nähtiin kunkin ruotsalaisen veneen hinaavan kahta voionmaalaista. Purjeet olivat käärityt kokoon, kaksi miestä hoiti airoja ja kolmas peräsintä, mutta kaikki neljä venhettä loittonivat nopeasti toisistaan. Muuan suuri voionmaalaisvene jäi yksin paikalle.