Kohta sen jälkeen saapui isä Tobias Kööpenhaminasta tuoden terveisiä ja kirjeitä Gunilla rouvan äidiltä. Hänellä oli Erik herrallekin kirje, jossa pyydettiin, ettei hän kieltäisi nuorelta emännältään hurskasta rippi-isää, jonka rouva Agneta Bese oli monilla rukouksilla ja lupauksilla saanut matkustamaan Suomeen olemaan hänen suuresti rakastetulle tyttärelleen lohdutukseksi ja mielenylennykseksi.
Ehdotus ei suinkaan ollut Erik herralle mieluinen. Gunilla rouva samoin kuin hän itsekin oli tähän asti saanut lohdutusta ja virkistystä linnanpapilta, vanhalta vilpittömältä Herran palvelijalta, joka heidän sielujensa jalostamisella tarkoitti myös molemminpuolista luottamusta heidän maallisen onnensa takeena. Oliko nyt muukalainen astuva heidän väliinsä? Lukisiko hän Gunillan sydämestä hänen salaisimmatkin ajatuksensa ja antaisi niille sen suunnan, jonka tahtoi? Gunillan nuori sydän oli kuin vaha: siihen pystyi jokainen vaikutelma.
Kun Erik herra nyt istui pöydän ääressä pää käsien varassa ja menneisyyden kuvat vaelsivat hänen ohitsensa, kuinka elävästi hän muistikaan omat epäilyksensä, mutta myös sen levottomuuden ja pelon, jonka hän silloin näki Gunillan kasvoilla. "Haluatko, että hän jää?" oli Erik herra kysynyt häneltä.
"Haluan, sillä se on äitirouvan tahto", vastasi hän.
Tämä ratkaisi. "Kuka voi paremmin kuin äiti ymmärtää lapsensa totisen hyvän?" ajatteli Erik herra ja antoi suostumuksensa.
Mutta siitä päivästä lähtien oli kuin kodin hyvät hengettäret olisivat toinen toisensa jälkeen väistyneet ja vähitellen kadonneet. Gunilla rouva ei enää hiipinyt hänen rinnallaan pienine luottavaisine ilmoituksineen, jotka, vaikkakin vähäisiä ja merkityksettömiä, kuitenkin olivat hänelle niin rakkaita. Gunillan päivittäinen ripilläkäynti huolestutti häntä; mitä oli hänen puhtaalla, viattomalla vaimollaan ripitettävää? Nyt oli kaikki selvää. Rakkauden Gunillaan oli hänet tehtävä luopioksi, sentähden Gunilla oli vieroitettu hänestä.
Erik herra kohotti päänsä pystyyn; tavallisesti niin lempeät kasvot olivat nyt kuin raudasta valetut. "Se ei ole heille onnistuva", jupisi hän itsekseen. "Mutta Gunilla, Gunilla parkani, kestääkö hän taistelun?"
Ritari käski, että hurja "Tartarus" oli satuloitava ja linnanvartia kutsuttava hänen luoksensa.
"Pitäkää silmällä kotioloja, Karhuinen", sanoi hän, "en kai palaa kotiin ennenkuin huomenna".
"Ja jos jotakin tapahtuisi?"