"Minä taivun teidän tahtonne mukaan!"
"Mutta kun maailma ei saa päästä tietämään tapahtuneesta väliemme rikkomisesta, täytyy meidän vieraiden ollessa läsnä puhutella keskenämme kuten muinaisina päivinä, sanalla sanoen, kuten mies ja vaimo."
Gunilla oli kiusoittavan hämillään. "Milloin juhla on?" kysyi hän nopeasti.
"Minusta mieluimmin ylihuomenna."
"Annatko itse käskyt siitä?"
"Olisin kiitollinen, jos sinä sen tekisit." Gunilla kumarsi suostumuksen merkiksi, mutta hänen liikutuksensa osoitti, kuinka rakas tehtävä oli hänelle. Ritari kumarsi mennäkseen.
"Ketjunne!" sanoi Gunilla ottaen sen tytöltä.
"Anna antaa itte!" huusi tämä ja ojensi kirkkaan leikkikalun ritarille.
Erik herran täytyi siis tulla uudestaan luo ottamaan ketjua lapsen kädestä; tyttö tahtoi itse ripustaa sen isänsä kaulaan, mutta se ei käynyt äkkiä, ritarilla ei ollutkaan mitään kiirettä ja niin tuli hän kuulleeksi kuiskauksen korvaansa: "Erik, anna anteeksi minulle!" Ja hän vastasi riemuitsevalla ilolla: "Rakas, armas Gunilla!…" Mutta seuraavassa tuokiossa oli hän poissa. Luja mies pelkäsi antavansa myöten.
Nuori nainen istui hiljaa, liikkumatonna, ummessa silmin, hän uskalsi tuskin hengittää. Oli kuin hän pelkäisi, että hetken onni pakenisi liian pian pois. Elsa, joka oli itsestään poistunut heti ritarin tultua, astui nauraen sisälle ja kertoi, että Sakko teki mitä hauskimpia kujeita lastenkamarissa. Nuorta Akselia huvitti kovasti niiden näkeminen, ja äiti jätti Annan Elsan huostaan, niin että hänkin saisi ilosta osansa.