Muuan palvelijatar astui sisään.
"Kutsu tänne kyökkimestari!"
Tämä ei viivytellyt saapuessaan.
Gunilla rouva oli äidiltään oppinut antamaan ajan raa'alle maulle hienouden leiman; niistä monista, jotka olivat matkustaneet etelässä, olivat muutamat kertoneet uusista tavoista ja menoista, ja nämä olivat vähitellen juurtuneet Tanskaan ja levisivät sieltä muuhun pohjolaan.
Oli käytettävä kaikki, mitä talon runsaat varastot ja taide ja kätevyys voivat, jotta saataisiin aikaan vieraspidot, jotka olivat linnanherran ja hänen kutsumainsa vieraiden arvoiset. Mutta paras oli säästetty lopuksi: suunnattoman suuri torttu, joka esitti lumivuorta, oli asetettava pöydän keskelle. Kun torventoitotuksella annettaisiin merkki, repeäisi vuori ja vuorenhaltia astuisi ilmoille. Sakko oli määrätty siksi ja lähetettiin heti häntä noutamaan, jotta voitaisiin ryhtyä tarpeellisiin toimiin.
Mutta kun kaikki oli järjestetty, lähetettiin noutamaan myös isä Tobiasta. Gunilla sanoi hänelle, että hän tahtoi vuorenhaltian ylistävän Hannu kuningasta; kunnianarvoisan isän oli sepitettävä sanat ja Elsan opetettava ne Sakolle.
Dekaani suostui ilolla. Hän ihmetteli Gunillan rohkeutta, kun tämä valmisti herralleen sellaisen häväistyksen, mutta hän välitti vähät siitä vaarasta, mihin tämä siten heittäytyi; nyt oli hänen vain niin voimakkain sanoin kuin suinkin ajettava Tanskan ja oman puolueensa asiaa. Ja isä Tobias sepitti Ruotsia vastaan pienen herjauspuheen, jossa Hannu kuningas asetettiin Jumalan omaan neuvoskamariin, josta hän lausui rangaistustuomionsa tälle petolliselle maalle.
Hän oli niin ihastunut omaan työhönsä ja luuli sen olevan niin vastustamattoman, ettei edes Elsan katsottu voivan sitä opettaa Sakolle, vaan oli hänen suuremman perusteellisuuden vuoksi tehtävä se itse. Niinpä kutsuttiin poika käsille, ja opetus alkoi ja jatkui pitkin päivää. Metsäläispoika, joka oli tottunut nauttimaan täyttä vapauttaan, pidettiin yötä päivää sulettuna lukon taa, jottei voisi ilmaista mitään ja oppisi perinpohjin läksynsä. Viimeksimainittu ei ollut niinkään helppoa; jonakin hetkenä Sakko muisti joka sanan, toisena oli hän unhottanut kaiken. Jokin tahra seinässä, hämähäkin verkko katossa riitti antamaan hänen vilkkaalle mielelleen uuden suunnan.
Onneksi keksi isä Tobias käskeä häntä katsomaan suoraan hänen silmiinsä lukiessaan puhetta, ja se näytti tosiaankin auttavan muistia; tosin tapahtui väliin, että Sakko ummisti silmänsä ikäänkuin väsyneenä näkemäänsä, mutta hänet sai heti tottelemaan tuikea tiuskaisu: "Katso tänne!"
Seuraavana päivänä myöhään illalla saapui odotettu lähetystö. Suuriruhtinas Iivana oli varmaa suojeluslupaa vastaan lähettänyt kaksi mahtavaa pajaria, joilla oli jokseenkin suuri ja loistava seurue mukanaan. Ei ollut kysymystä alituisista rajariidoista, kuten tavallisesti; tällä kertaa tahdottiin ainoastaan ystävällisesti neuvotella.