Erik Turenpoika ei aivan syyttä pelännyt, että siihen liittyi joitakin salaisia tarkoituksia.
Pajarien seurueessa oli muuan keski-ikäinen, terävä- ja vilkaskasvoinen mies. Linnanvartia kiinnitti ritarin huomion häneen, ja tämä tunsi hänet heti samaksi mieheksi, jonka ne olivat yhyttäneet metsästä ja tuoneet mukanaan vankinaan.
Mies itse sanoi olevansa maisteri David Kock ja pyysi vierasvaraisuutta sen seuran tähden, minkä mukana hän saapui.
"Miksette viime kerralla sanonut kuka olette?" kysyi ritari.
"Esiintymisenne vivahti pikemmin sissiin kuin oppineeseen."
"Sainkin sentähden osakseni sen vastaanoton, joka täällä sellaisia odottaa", vastasi maisteri vältellen, "enkä sen johdosta valitakaan".
Vieraille osoitettiin ne huoneet, jotka jo oli laitettu kuntoon heitä varten. Heitä odottivat siellä pulleat höyhenvuoteet ja valkoiset lakanat, leimuavat takkavalkeat ja ajan tavan mukaan vaahtoava olut raskaissa hopeamaljoissa. Täällä oltiin vieraina rikkaassa talossa, jossa oli pidetty hyvää huolta vieraiden mukavuudesta.
Tämä kuului linnanvartian velvollisuuksiin; Elsa oli hommannut kaiken, sentähden saattoi hän laittaa niin, että David sai huoneensa aivan isä Tobiaan huoneen vierestä.
Niin hyvä kuin tämä olisi muuten ollutkin, toi se nyt mukanaan sen vaikeuden, että Sakko poika oli huoneessa, ja häntä ei kunnianarvoisa isä tahtonut millään ehdolla päästää luotansa. Kun Elsa koetti pukua, johon pojan oli pukeuduttava vuorenhaltiana, täytyi sen tapahtua papin ollessa läsnä. Elsakaan ei saanut tietää merkillisestä puheesta ennen aikojaan; niin mielellään kuin pappi tahtoikin käyttää tyttöä tuumiensa toteuttamisessa, ei hän ollut halukas ilmaisemaan niistä tälle enempää kuin oli tarpeellista.
Sellainen viippuminen molemmille puolin ei ole koskaan vaarallisempaa kuin silloin, kun on naisen kanssa tekemisissä. Hän kysyy vain: ystävä vai vihamies; mitään siltä väliltä ei ole hänen sanakirjassaan.
Elsasta ei tuntunut merkitsevän mitään se, että hän itsekin oli horjuvainen ajatuksissaan ja toimissaan. Papin luottamus imarteli häntä, anekirje tyynnytti häntä, ja kaiken ja kaikkien urkkiminen antoi askarrusta hänen vilkkaalle mielikuvitukselleen. Se epäluottamus, jota hänelle nyt osoitettiin, kiihoitti uteliaisuutta ja herätti kostonhalua. Mustalaisveri alkoi helposti kiehua, ja Elsalla ja Sakolla oli monia muille käsittämättömiä tapoja ilmaista ajatuksensa toisilleen. Niinpä tiesi Sakko, että Elsa tulisi hänen luoksensa yöllä, heti kun hän yskimällä antaisi tälle merkin, että kunnianarvoisa isä oli mennyt viereiseen huoneeseen vieraan maisterin luo. Oviaukossa oli ainoastaan oviverho, ja Elsa oli päättänyt ottaa selon, mitä he sanoivat toisilleen.