He olisivat saaneet jatkaa kuinka kauan tahansa, linnanrouva ei olisi heitä keskeyttänyt.
Elina viittasi miehiä menemään.
Ermegård rouva istui pystyssä vuoteellaan. Kädet olivat nyrkissä ja huulet lujasti puristuneet yhteen. Pelästynyt tyttö tahtoi saada hänet laskeutumaan pitkäkseen, mutta hänen jokainen jäsenensä oli kuin jäätynyt, niitä oli mahdoton saada taipumaan.
Hurskas lapsi kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, hyväili ja lämmitteli häntä suudelmillaan. Vihdoin alkoi tajunta palata, ja kalpeilla kasvoilla häivähti tumma puna.
"Minä tahdon ripittäytyä!" sanoi hän nopeasti. "Ja sinä saat olla läsnä. Mutta heti, heti!"
Pater Anselm oli muuan niitä harvinaisia pappeja, jotka yhtä vähän tunkeutuvat ihmisten luottamukseen kuin vaativat rippiä. "Jollei se tapahdu vapaasta tahdosta, ei sillä ole mitään arvoa!" oli hänellä tapana sanoa. Hän näki kyllä, että Ermegård rouvalla oli raskas taakka omallatunnollaan. Sen oli hän kuullut myös edeltäjältään, jonka kuolinvuoteen ääressä hän oli istunut ja joka oli pyytänyt häntä olemaan kärsivällinen linnanrouvaa kohtaan.
Kun nyt Elina tuli häntä kutsumaan, kohotti hän kiitollisena kätensä taivasta kohden ja huudahti:
"Herra olkoon kiitetty ja ylistetty!"
Kun he yhdessä astuivat huoneeseen, makasi vanhus ummessasilmin, mutta rinta kohoili verkkaan.
Kappalainen laski hiljaa kätensä hänen kädelleen.