Pieni parvi lähti liikkeelle alaspäin Fagerhultia ja Örkelljungaa kohden. Åke herra piti kaikkea tarkoin silmällä, kuten hänen tapansa oli. Hän varoi aina kavaloita salahankkeita heti jouduttuaan vihollisen maahan ja tahtoi mieluummin itse yllättää kuin joutua yllätetyksi.
Örkelljungan edustalla oli syvä metsäinen laakso; sen läpi kulki puro, jonka äyräät olivat rimpeä ja rämeikköä. Paikkaa nimettiin Fantehåleksi, ja tuulen taittamat oksat ja murrokset vaikeuttivat kulkua sen lävitse.
Viereiselle mäelle oli Tyge herra sijoittanut suuren sotajoukon. Thor oli kertonut hänelle ritarin aikomasta retkestä Helsingborgiin, ja vouti kokosi väkensä ja riensi Åke herraa vastaan.
Tämä ei aavistanutkaan väijytystä; kun hän saapui metsään, näki hän, kuinka kukkulat ympärinsä vilisivät aseellista väkeä.
"Ajatelkaa tarkoin, ritari!" kuiskasi Lassi Juutti,
Mutta Åke loi häneen ankaran katseen; hänen silmänsä salamoi ja paloi taistelunhalusta.
"Eteenpäin, urhoni!" huusi hän korkealla äänellä. "Seuratkaa jälestäni, vien teidät voittoon!"
"Tai kuolemaan", lisäsi Juutti.
Mutta ritari kannusti hevostaan ja riensi läpi laakson ja yli puron.
Vihollinen ei ollut ainoastaan ylivoimainen luvultaan, vaan sillä oli myös etu taistella kukkulalta jalan. Åkesta näytti olevan samantekevää, kuinka suuri luku hänellä oli vastassaan, hän kävi rajusti kimppuun, ja jokainen isku kaatoi miehen. Hänen rinnallaan taistelivat Brynte Byrelinpoika ja Marquard kultaseppä urhoollisuudella, joka herätti yleistä ihailua. Viholliset väistyivät hämmästyksissään.