Mutta ritari keksi Thorin heidän joukossaan. Hän kohotti miekkansa häntä kohden ja huutaen: "Kavaltaja!" kaasi hänet kuolleena maahan.
Silloin ohjasi tanskalainen Lauri Frost ratsunsa suoraan ritaria kohden, ja ennenkuin tämä ehti asettua vastarintaan, oli muukalainen asemies syössyt keihäänsä hänen lävitsensä.
Syntyi yleinen hämmennys. Tieto ritarin kuolemasta levisi kuin kulovalkea. Tanskalaiset hyökkäsivät tulisemmin kuin ennen, ruotsalaiset saatettiin pian täydelliseen epäjärjestykseen ja he koettivat pelastua pakenemalla. Monet heistä otettiin vangeiksi, ja päälippu joutui monien muiden lippujen keralla vihollisten käsiin.
Mutta ritarin ruumis korjattiin taistotantereelta ja vietiin Helsingborgiin, missä Tyge Krabben emäntä Anna juhlallisesti hautautti sen.
Ja niin sanotaan kansanlaulussa:
Hänen ruumiinsa on juhlien haudattu kirkkohon levätäksensä päivähän tuomion.
Kun Ingri löysi neitsyen makaamasta matolta, nosti hän hänet varovasti ja koetti kaikkia keinoja, mitä tiesi, palauttaakseen hänet eloon. Kun se ei onnistunut, riensi hän ilmoittamaan Ermegård rouvalle.
Tämä arveli, että Elina kyllä pian toipuu. Kuitenkin meni hän itse häntä katsomaan, mutta kun Elina ei totellut hänen kehoitustaan ja herännyt eloon, lähetti hän noutamaan kappalaista, joka oli yrtintuntija.
Tämä pelästyi ja sanoi, että neitsyt oli heti vietävä vuoteeseen. Siitä ei Ermegård rouva tahtonut kuulla puhuttavankaan. Pihaan ajoivat vaunut toisensa jälkeen, ulkoa kuului hilpeää naurua ja iloisia ääniä. Talossa oli häät, ei silloin käynyt laatuun olla sairas, ja kaikista vähimmin sopi se morsiamelle.
"Sanon teille, Ermegård rouva, hänet täytyy viedä vuoteeseen", toisti kappalainen; "minä en vastaa hänen hengestään".