"Hei, hei, nähkääs, kuinka se palaa!" huusivat useat äänet.
"Portaat ovat niin pystyt, minä en uskalla…"
"Piispa uskalsi, hän. Pian, tai heitän teidät alas, huikentelevainen nainen."
"Vielä kirveenisku ja ovi on auki!" — "Tahdomme nähdä linnut ennenkuin heidät paistetaan." — "Täytyyhän ne kyniäkin!"
Yhä tuimemmiksi kävivät ryntäykset, yhä navakammiksi iskut.
Ratkaiseva hetki oli tullut.
Romahdus! Ovesta oli kappale poissa.
"He menevät kellariin. Ampukaa, ampukaa!"
Laukaus pamahti Valmyran juuri koettaessa vetää luukkua kiinni. Hän horjui, mutta ei päästänyt irti otettaan.
Ylhäältä kuului huutoja: "Se oli itse paholaisen emo! Minä näin, että laukaus sattui! Aukon täytyy olla tässä!"
Mutta nyt kuului luhistuvain hirsien romahdus. Kuului siltä kuin katajia olisi heitetty tuleen. Tuli piti itse huolen pakenevain pelastuksesta, ja vihollisen täytyi oman turvallisuutensa tähden väistyä.