Munkki sai kiittää pukuaan siitä, että kansa tyytyi ainoastaan sanoin ilmaisemaan nyreytensä.
Olematta huomaavinaan niitä karsaita katseita, joita häneen luotiin, sanoi munkki mielistelevästi hymyillen: "Kukaan ei näe suuremmalla ilolla kuin minä upean laivaston paluuta. Se on oleva paras todistus, että yritys on ollut Jumalalle otollinen."
"Se tulee Ruotsista."
"Niin minäkin olen kuullut."
"Me olemme ruotsalaisten ystäviä!"
"Jumala paratkoon!"
"Kuinka niin?…"
Useat lähestyivät munkkia.
"Eikö ole raatihuoneen ja kirkon ovelle lyöty pannajulistuksia, jotka hänen pyhyytensä paavi on antanut? Eikö meidän kaikkein armollisin keisarimme ole julistanut valtiokiroukseen niin Ruotsin valtionhoitajaa kuin monia muitakin sen suurmiehistä? Heitä on sanottu majesteetinrikkojiksi!…"
"Se on totta", virkkoivat muutamat äänet.