"Kuka välittää moisesta!" väittivät toiset.
"En minä paljoa ymmärrä", jatkoi munkki nöyrästi. "Toivon ja halajan vain ja rukoilen päivin ja öin pyhää neitsyttä, ettei kaupunkimme antaisi perkeleen pahojen juonien houkutella itseään eikä myöskään istuisi siellä missä pilkkaajat istuvat."
"Tuo kuuluu raadille ja maistraatille."
"Kaupasta Ruotsissa emme tahdo luopua!" puuttui eräs kauppias puheeseen.
"Kuka välittäisi munkkien loruista!" Laivat olivat sillävälin lähestyneet. Nähtiin selvään rikki revityt purjeet, hakatut mastot ja laivat tuuliajolla. Jollei olisi ollut myötätuuli, olisivat ne tuskin päässeet kotiin.
Katsojain luku lisääntyi yhä, mutta nyt vallitsi painostava hiljaisuus. Satamaan tuli yhä enemmän raatimiehiä ja maistraatin jäseniäkin. Joukko viiruili esimiehiinsä, joiden kuiskailut ja vakava ilme heidän kasvoillaan antoi aihetta moniin arveluihin.
"Eivät ikinä voi asiat olla oikealla tolalla!"
Kansanjoukko aivan värisi, kun suurin laiva laski laituriin.
Pormestari Bornhofer astui ensimäisenä maihin. Tuhannet silmät olivat suunnatut häneen, ja se näytti vaikuttavan häneen kiusallisesti, päättäen siitä hätiköivästä levottomuudesta, jolla hän riensi ystäväinsä luo.
"Mitä on tapahtunut?"