"Kyllä!" vastattiin vitkastellen.
"Kysymys on nuoren Sten Sturen auttamisesta."
"Tahdomme, tahdomme!" huusivat kaikki. Nyt tuli eloa seitsemään impeen; jokainen saattoi seista toisiin turvaamatta.
Mesmannin matami pani molemmat kätensä lanteilleen. "Voin sanoa suoraan, että Sten herran asia näyttää jotensakin huonolta. Laivastoa kohdannut hirveä onnettomuus on tekosyynä kaikille, jotka eivät tahdo sotaa. Mutta nyt on vielä sangen monia, jotka eivät lainkaan tiedä mitä tahtovat, ja heidät meidän on otettava käsille. Jokaisen teistä on mentävä tervehtimään ystäviään ja tuttaviaan. Voitte hyvin kutsua heidät tännekin, jos tahdotte, ainoastaan puhuaksenne Sten herrasta ja siitä, millainen häpeä olisi kaikille Lyypekin naisille, jollei upein ritari, mikä milloinkaan on käynyt kaupungissamme, saisi sitä apua, jonka jo puolittain olemme hänelle luvanneet ja joka sitä paitsi edistää omia etujamme."
"Minä sanon heille, että kuta enemmän suolaa ja kankaita täältä lähetetään, sitä enemmän kultakirjovaatetta ja silkkiä tulee tänne!" huudahti Meta.
"Minä sanon, että Sten herra kenties tulee uudestaan ja ottaa emännän
Lyypekistä", puuttui Ursula puheeseen.
"Ja tuo mukanaan toisia ruotsalaisia ritareita, yhtä sorjia kuin hän itse!" lisäsi Gertrud.
"Meidän lapsillemme voi siitä koitua hyvää tulevaisuudessa!" selitti vanhempi naiduista.
"Ja kun he tulevat hieman suuremmiksi, voivat he seurata mukana
Ruotsiin, näkemään maailmaa", tuumi toinen naitu sisko.
"Minä sanon, ettei kellään ihmisellä ole kauniimpia silmiä kuin Sten herralla!" huudahti neljäntoistavuotias Leena.