"Sitten kai pidätte huolen siitä?"
"Niin olen aikonutkin!"
"Teillä on jokin suunnitelma?"
"Kenties!"
"Ettekö tahdo ilmoittaa minulle sitä?"
"Ei, en vielä."
Kaupungin pormestareilla ja raadilla oli yön kuluessa salainen kokous. Useimmat tahtoivat vetäytyä pois peläten kansanliikettä, mutta Hemming sanoi: "Vastaan siitä, että he ajavat meidän asioitamme, jos annatte minun määrätä."
Niin sovittiin, että kaupungin viranomaiset liittyisivät juhlakulkueeseen ilman valtamerkkejään. Surujuhla sai siten yksityisluontoisen leiman.
Nyt kuului kellojen läppäys kaikista kirkoista. Sitä jatkui useita tunteja. Vihdoin avattiin piispantalon portit ja sieltä astui ulos suuri joukko nuorukaisia, kaikki surupuvussa ja etumaiset kantaen sauvoja, joissa mustat harsot riippuivat. Heidän jälestään tuli pappeja kantaen pyhimyslipasta, raamattua tyynyllä ja messukirjaa. Sitten seurasi jälleen kahdeksan nuorukaista kantaen kirkollisia lippuja, joiden kaikkien tangot oli kääritty mustiin. Heidän jälkeensä seurasivat kuoripojat valkoisissa puvuissaan. He heiluttivat ahkeraan suitsutusastioitaan, ja tuuli kuletti keveät savupilvet yli uteliaina ammottelevain kansanjoukkojen.
Sitten tuli hänen armonsa piispa. Hän oli vanha mies, joka kävellä köpitti sauvansa varassa, jokseenkin välinpitämättömästi silmäillen ympärilleen väkijoukkoon, joka polvistui hänet nähdessään. Useita pappeja seurasi jälestä kantaen pitkää laahusta. Taasenkin seurasi lipunkantajia ja sen jälkeen pappeja, jotka kantoivat ehtoollisleipiä ja kalkkia. Näiden edellä kulki myös kuoripoikia suitsutusastioineen.