KUMMITUSLINNA.
Vanha Ettakin kuninkaankartano sijaitsi Vartoftan kihlakunnassa
Tidajoen rannalla.
Päärakennus oli tiilestä rakennettu, kaksikerroksinen ja nelisnurkkainen. Jokaisessa nurkassa oli torni, mutta keskellä oli myös torni, puolta korkeampi kuin toiset. Jokaisen tornin huipussa oli suuri metallikuula, mutta keskimäisen tornin ylintä huippua ympäröi ristikkohäkki, jossa riippui metallilerkkuja, mitkä ympäröivät metallikuulan ja tuulisella säällä pitivät säännötöntä kilinää.
Rakennuksen eroitti ainoastaan kapea jalkapolku joesta, mutta täältä saattoi astua maanalaiseen käytävään, joka oli muurattu kulkemaan linnan alitse. Se alkoi alhaalta vesirajasta kolmen kyynärän levyisenä, mutta jakautui pian kapeihin labyrinttimaisiin käytäviin, jotka veivät kaikkiin viiteen tornikamariin.
Vastapäisellä puolella oli pihamaa ja ulkohuonerakennukset, pieni puisto ja sitten koivu- ja honkametsä, jossa oli runsaasti kaikenlaista riistaa. Pihamaa ulottui idästä länttä kohden. Myöhempänä aikana oli sen eteläreunalle laitettu ryyti- ja ruusutarha; siellä kasvoi myös omenapuita menestyen sangen hyötyisästi. Pohjoispuolella ulottui metsä aivan rakennukseen asti. Se oli niin tiheä ja näytti niin synkältä ja uhkaavalta, että ihmisjalka astui sinne harvoin.
Linna oli rakennettu jo ennen Valdemarin aikaa. Liikkui tarinoita, että oli suoritettu monta veristä tekoa niissä synkissä kammioissa, joita oli talon keskiosassa. Sinne ei päässyt koskaan päivänsäde; takkavalkean loimo ja seiniin kiinnitetyt soihdut antoivat niille ainoan valaistuksen. Nyt olivatkin ne tosin vuosisatasen olleet suletut, ainoastaan keskustaa ympäröivissä huoneissa asuttiin. Kuitenkin sanottiin, että sieltä sisältä väliin kuului raudoitettujen kantapäiden poljentaa, kannusten kilinää ja miekkojen kalsketta.
Linna oli Engelbrektin aikaan linnoitettu, mutta jo Sten Sturen hallituksen alussa oli vallitukset tasoitettu ja varustukset hävitetty. Herra Ficke Juhananpoika Bülow lainasi valtionhoitajalle melkoisen summan rahaa ja otti linnan pantiksi. Hän muutti sinne, kuten väitettiin, mustasukkaisuudesta kaikkia niitä ihailijoita kohtaan, joita parveili hänen nuoren, kauniin emäntänsä ympärillä.
Rouva Ermegård oli alussa itkenyt paljon ja ajoittain ollut epätoivosta pakahtumaisillaan; mutta sitten alkoi hän vähitellen laitattaa puutarhaa, ja tämä homma antoi hänelle suurta lohdutusta. Neljän vuoden avioliiton jälkeen lahjoitti hän miehelleen tyttären, mutta lapsen syntymäpäivä ei lähentänyt vanhempain sydämiä toisiinsa, ja kun Ermegård rouva kohta sen jälkeen jäi leskeksi, ei hän pannut sitä kovin raskaasti sydämelleen.
Mutta Ettakista ei hän enää tahtonut erota, ja kun hänen tyttärestään oli kasvanut kaunis neitsyt, löysi moni kosija tänne tien. Äiti naitti tyttärensä herra Juhana Maununpojalle, joka oli jalo ritari, mutta Engelbrektin murhaajan poika. Nuori rouva kuoli vuotta myöhemmin, synnytettyään pojan maailmaan.
Sanottiin hänen pyytäneen herraltaan, että lapsi lähetettäisiin kasvatettavaksi äidinäitinsä luo. Herra Juhana Maununpoika täytti hänen toivomuksensa ja otti kohta sen jälkeen uuden emännän.