"Te pelkurit, hylkiöt, ettekö ole luvanneet pitää minun puoliani!" huusi mies ja otti esille lyömäaseen, jonka oli kätkenyt takkinsa alle. "Odottakaas, minä kyllä selviän yksinkin!"
Näin sanoen syöksyi hän Stenin kimppuun. Ero koossa oli niin suuri, että mies näytti pelkällä painollaan voivan rusentaa hennon nuorukaisen, mutta tämän notkeus ja vikkelyys korvasi hyvin sen, mitä häneltä puuttui voimaan nähden.
Sentähden väisti hän syrjään. Kun jättiläinen syöksyi häntä kohden, pisti hän jalkansa tämän kinnerkoukkuun ja kaasi hänet maahan, ja nopeasti vääntämällä hänen kättään taaksepäin onnistui hän vääntämään aseen hänen kädestään.
Hänen urotyönsä palkittiin ihastuksen huudolla. Ulvoen kuin metsän peto syöksyi mies pystyyn ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.
"Ottakaa hänet huostaanne!" sanoi Sten tehden käskevän viittauksen ja väistyen syrjään.
Voimakkaamman tahdon pakottamana tottelivat miehet heti ritarin käskyä.
"Ettekö luvanneet pitää puoliani?" huusi mies. "Siihen sijaan menette vihamieheni puolelle."
"He ainoastaan estävät teitä teosta, joka koituisi ikuiseksi häpeäksi ei ainoastaan teille, vaan koko kaupungille. Olenko tehnyt mitä vääryyttä, mistä syystä ryhdytte murhatekoihin minua vastaan?"
"Sitä en sano! Päästäkää minut!"
"Ritari ei ole tehnyt mitään pahaa, emme salli, että hänet murhataan."