"Eikä hän pelännyt puhuessaan!"
"Vahinko, etten koskaan yhyttänyt häntä", sanoi pormestari. "Olisin kyllä ottanut selon, kuka hän oli."
Varhain seuraavana aamuna olivat sankat ihmisjoukot kokoontuneet torille.
Tiedettiin että parvekkeelta puhuttaisiin kansalle, ja uteliaisuus oli suuri. Pormestari oli luovuttanut tämän kunnian vävylleen, Eckermannille. Tämän voimakas ääni ja selvä lausuminen teki hänet siihen sangen soveliaaksi.
Kun porvaristo ja raati oli kokoontunut suureen saliin ja pitänyt lyhyen neuvottelun, menivät he kaikki ulos parvekkeelle. Eckermann kääntyi kansan puoleen ja sanoi, että koska oli kysymys sodasta tai rauhasta, eivät kaupungin vallanpitäjät tahtoneet sitä ratkaista ennenkuin olivat kuulleet kansan mielipiteen. Sen jälkeen kertoi hän lyhyesti kaikesta, mitä Lyypekki oli tehnyt saavuttaakseen ja säilyttääkseen Tanskan ystävyyden.
"Mutta se on ollut turhaa", sanoi hän. "Siitä on todistuksena, että kuningas on lähettänyt kopion niistä rauhanehdoista, jotka tehtiin Falsterissa hänen ja Lyypekin välillä, Ruotsin valtionhoitajalle. Ja takapuolelle oli kirjoitettu: 'Se, joka kerran on pettänyt, aikoo aina tehdä sen'!"
Joukosta kuului kovaa murinaa.
"Edelleen", jatkoi puhuja, "on hän lakkauttanut kaupungin erivapaudet, ryöstänyt laivamme yhden toisensa jälkeen ja nyt viimeksi hävittänyt ja polttanut Lyypekin alueella. Pitäisikö kauemmin kärsivällisesti sietää sellaista!"
Silloin korotti muuan porvari äänensä:
"Sellainen vääryys täytyy kostaa. Lyypekin vapautta tahdomme puolustaa hengin ja verin, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!"