"Viipyy puolen tuntia ennenkuin kukin saa kilunsa ja kalunsa kokoon."
"Neljännestunnin kuluttua raikuu rumpu, ken ei silloin ole valmis, syyttäköön itseään!"
"En uskalla antaa heille aikaa miettiä", sanoi Eckermann Stenille.
"En ole huoletta ennenkuin olemme täältä lähteneet!"
Molemmat ystävykset pudistivat toistensa kättä jäähyväisiksi.
Rumpu kävi, ja sotamiehet tulivat paikoilleen, muutamilla reppu selässään, toisilla käsissään. Tyytymättömyys kuvastui useimpain kasvoilla. Ilmeisesti he vielä epäröivät.
Eckermann käsitti hetken tärkeyden.
"Kas niin, pojat," huusi hän hilpeästi. "Nyt lähdetään, huomenna olemme Lyypekissä, ja silloin tarjoan teille kipon olutta! Ja nyt eteenpäin, mars!"
He lähtivät liikkeeseen kirkkaassa, kuutamoisessa elokuun yössä.
Viipyi vielä muutamia päiviä, ennenkuin ruotsalaiset laivat saattoivat lähteä. Sitä ennen oli Stenillä ilo saada tieto, että päällikkö oli onnellisesti päässyt Lyypekkiin levottomine sotilaineen. Eckermann kirjoitti hänelle: "Sellaisesta väestä on palkkaajalla enemmän vastusta kuin vihollisesta, jota vastaan taistelemaan heidät palkataan."
Ruotsalaiset laivat laskettivat taasen merille, etupäässä suojellakseen kauppalaivoja, jotka olivat menossa Ruotsiin. Lyypekkiläinen laivasto risteili pitkin Tanskan rantoja, ja muutamia pikku kahauksia tapahtui Henrik Krummedikin kanssa, vaikkei niillä ollut suurempaa merkitystä.