He olivat kulkeneet jokseenkin kauan, ja Esbjörn ihmetteli, ettei hän tuntenut paikkoja. Päivä kallistui illoilleen ja aurinko läheni laskuaan. Veikö munkki hänet tahallaan väärään?
"Kuulkaas, isäseni, oletteko varma, että kulemme oikeaa tietä?"
Munkki karahti punaiseksi.
"Niin luulen", vastasi hän.
"Me emme viipyneet tuntiakaan tullessamme luostariin, veli Hiljainen ja minä…"
"Teistä ei seurani ole erittäin mieluinen?"
"Päinvastoin, minua miellyttää se enemmän kuin hänen seuransa! Sentähden on teidän seurattava minua valtionhoitajan luo", sanoi hän tarttuen munkin käsivarteen.
"Mielelläni, vaikkei minunlaiseni palveleva veli voi antaa mitään tietoja."
Esbjörnillä oli tarkka näkö, ja vaikka oli jo alkanut hämärtää, oli hän hieman loitommalla näkevinään saman luostarin, josta he olivat lähteneet, vaikkakin toiselta puolen. Hänet oli siis tuotu takaisin.
"Tiedättekö, missä nyt olemme?" kysyi hän.