"Matkalla valtionhoitajan luo."
"Eipäs, vaan luostariin! Te olette petturi!"
"Olenko voinut niin erehtyä?"
Tällöin pani munkki kätensä suulleen, ja silloin kajahti kova torvenääni.
Yllätys oli niin suuri ja odottamaton, että Esbjörn joutui tuokioksi pois tasapainostaan. Munkki hypähti loitommalle ja teki vastarintaa, kun toinen tarttui häneen, mutta hän ei koettanut päästä pakoon, ainoastaan pitää toista kiinni. Hän kiersi käsivartensa vihollisensa ympärille, pureutui häneen kiinni. Hän muistutti oveluudessaan ja voimakkuudessaan kettua ja käärmettä.
Miksei mies ollut ennen käyttänyt niitä hyväkseen? Toivoiko hän nyt munkkien tulevan apuun ja luuli ettei Esbjörn täällä metsässä tekisi niin kovaa vastarintaa kuin jos ritari olisi syöksähtänyt alas luostarin pihalle?… Mutta Esbjörn tunsi munkkien metkut. Kovalla nyrkiniskulla munkin päähän kaasi hän tämän maahan.
Mutta munkki riippui yhä kiinni hänessä.
Nyt kuuli hän kaukaa kiireisiä askeleita, jotka tulivat yhä lähemmäksi. Äkillisellä tempauksella riuhtaisi hän itsensä vapaaksi, juoksi metsään ja kapusi puuhun kuin ahdistettu orava. Hän näki kokonaisen parven munkkeja juoksevan kohti.
"Täällä sen täytyy olla!" huusi muuan.
Haavoitettu päästi valittavan äänen.