"Naisella on enemmän rohkeutta kuin miehellä", sanoi hän. "Kurja Efra, joka ei antanut henkeään luostarin ja kirkon pyhän asian puolesta!"
"Kunnianarvoinen isä, jos veljet onnistuvat saamaan rikollisen kiinni, ei ole mitään vaaraa."
"En luota heihin, jos itse voisin…"
"Ettekö ole jo uskaltanut henkeänne?"
"Hyödytöntä, jos hän pääsee pakoon."
"Niin, silloin saamme pelätä mitä tahansa."
Apotti — sillä Esbjörn oli varma, että se oli hän — ei viitsinyt antaa mitään vastausta. Hän istui äänetönnä mietiskellen, pää kätkettynä käsiin, Absalon munkin sormiellessa rukousnauhaansa.
Metsässä oli niin hiljaista, että kuuli heikoimmankin äänen. Esbjörn ei uskaltanut liikahtaakaan.
Pian tuli takaisin munkki toisensa jälkeen, kaikki tyhjin toimin.
"Mutta sanon teille, että hänen täytyy olla täällä!" huusi apotti. "Sytyttäkää soihdut, päästäkää koirat irti, täällä on pantava ajometsästys toimeen, ja tahdon itse olla siinä mukana!"