"Rientäkää, rientäkää!"
Ritari lähetti heti luotettavan asemiehen ja osaston sotamiehiä. Vasta sen jälkeen tyyntyi Esbjörn; mutta hän oli liiaksi runneltu voidakseen puhua tai nukkua. Erittäinkin viimeinen kilpajuoksu oli vienyt hänen voimansa. Hän makasi äänetönnä ja läähättäen, katseillaan seuraten valtionhoitajaa.
Muutamain tuntien kuluttua tuli pieni sotilasosasto takaisin. Asemies kertoi, että hän oli tavannut luostarin typötyhjänä. Kuinka nopeasti tämä oli tapahtunut, saattoi nähdä siitä, ettei tulikaan ollut sammunut takassa.
"Minun täytyy lähteä sinne huomenna!" sanoi Esbjörn.
"Me menemme yhdessä", vastasi hänen herransa.
Seuraavana aamuna oli Esbjörn jotakuinkin toipunut ja saattoi kertoa merkillisistä seikkailuistaan edellisenä päivänä. Svante Niilonpoika kuunteli häntä hämmästyneenä ja syvästi huolissaan. Hänestä näytti kuulumattoman häpeälliseltä, että valtakunnan herrat ja miehet antautuivat neuvotteluihin kuninkaan jalkavaimon äidin kanssa.
Ritari lähti luostariin mukanaan Esbjörn ja parvi asemiehiä. Huoneet tarkastettiin, Esbjörn esitti vielä kerran kertomuksensa, ja kaikki kuuntelivat häntä mielenkiinnolla. Kun kellarin ovi avattiin, huomattiin sen olevan täynnä vettä. Viini oli joko viety pois tai tapit oli avattu ja laskettu se maahan. Patoluukku oli otettu pois, ja kun Esbjörn kaalasi sen luo, oli vesi kaivonkehän yläpuolella eikä mikään ilmaissut, oliko Efra saanut siellä hautansa. Portinvartiahuone oli muutettu käytäväksi, joka vei alas kellariin. Näytti siltä, että oli odotettu tutkintoa ja poistettu kaikki muistutusten aiheet.
Kun Svante Niilonpoika kysyi Esbjörniltä, kuinka voisi korvata kaiken hänen urhoutensa, vastasi tämä, että hän oli tehnyt tehtävänsä ainoastaan puolittain, koska oli päästänyt vihollisen pakoon. "Mutta", lisäsi hän, "heidän ulkonäkönsä on painunut syvälle mieleeni, ja minä kyllä huomautan teille!"
"Ei", vastasi ritari, "anna minun jäädä tietämättömäksi! Syyttää heitä en tahdo enkä voi, ja kaunan ja epäluulon kantaminen sydämessään olisi suurempi vaiva kuin voin sietää."
Kahakat tanskalaisten kanssa jatkuivat pitkin syksyä. Mitään oikeaa taistelua ei syntynyt. Molempain leirien ainoa pyrkimys näytti olevan ryöstöjen estäminen.