Joku koputti ovelle; tulija oli muuan arkkipiispan asemies, joka toi arkkipiispalta terveiset, että ritari heti saapuisi hänen luoksensa. Sten lupasi tulla ja kysyi sitten isä Johannekselta: "Milloin tapaan teidät?"
"Sallikaa minun pitää siitä huoli!"
Nuorukainen painoi ukon käden huulilleen ja pani sen sitten päänsä päälle.
"Jumala sinua siunatkoon, poikani!"
Täten he erosivat.
Arkkipiispan luona oli pidetty suuri kokous. Rauhanystäväin puolue oli ottanut siihen osaa. Uudelleen oli esitetty kaikki mahdolliset syytöskohdat. Tärkein oli yhä jatkuva rauhattomuus, ja siinä suhteessa ei tiedetty mitään muuta neuvoa kuin että herra Svante Niilonpoika luopuisi valtionhoitajan virasta ja alistuisi sekä alistaisi maan niihin ehtoihin, joita Hannu kuningas tahtoi ehdottaa ja joihin neuvosto katsoi täytyvänsä suostua. Kokous oli kestänyt neljä päivää ja oli pidetty kaksi istuntoa joka päivä, mutta kellään niistä herroista, jotka olivat ottaneet osaa, ei ollut tarmoa itsenäiseen toimintaan. He valittivat epäkohtia, mutta kukaan ei pystynyt niitä korjaamaan.
Kolmantena päivänä kirjoitti arkkipiispa "ritarille, herra Sten
Sturelle" ja pyysi häntä pikimmiten tulemaan Upsalaan.
Herrojen kesken oli puhuttu Sten herran saavuttamasta hyvästä nimestä, ja hänen armonsa aikoi panna nuoren miehen koetteelle. Varhain aamulla olivat lukuisat vieraat lähteneet, ja suuret huoneet olivat aivan autiot, kun Sten kulki niiden läpi mennäkseen hänen armonsa työhuoneeseen.
Sten muisti vanhan sairaan miehen, jonka hän oli nähnyt Almarstäkissä, ja hämmästyi sentähden, kun häntä vastaan tuli kookas, ainoastaan hieman kumara olento, sulki hänet syliinsä ja sanoi häntä rakkaaksi pojakseen.
Arkkipiispa oli pukeutunut pitkään, mustaan samettitakkiin. Päässään oli hänellä runsaasti kullalla koristeltu myssy, ja hänen kaulassaan oli kallisarvoinen kultaketju.