Linnanvartia meni vankeineen, ja kohta sen jälkeen näkyi ovessa nuori kaunis nainen, jonka posket olivat kalpeat ja silmät itkettyneet.
"Tule lähemmäksi!" käski linnanrouva. Silloin lankesi nainen lattialle ja purskahti hillittömään itkuun.
Ankara rouva ei voinut karkoittaa mielestään säälin tunnetta; ja hän sanoi melkein lempeydellä: "Sinusta liikkuu pahoja puheita, Ingri!"
"Ah, minä olen niin onneton!"
"Onko hän ilkeä!"
"Vähät siitä, että hän lyö minua; mutta hän pilkkaa ja puhuu pahaa minusta."
"Etkö ansaitse sitä?"
"Minä teen kaikkia askareita sekä ulkona että sisällä. Kertaakaan ei hänellä ole ollut syytä valittaa ruuasta eikä oluesta, yhtä vähän kuin elukkainkaan hoidosta. Minä olen aamulla ensimäisenä ylhäällä, joko värttinän tai kangaspuiden ääressä."
"Mutta sinä otat vastaan vieraita?"
"Meille ei tule kukaan."