"Eilen tulin kuulleeksi keskustelun isä Johanneksen ja eroitetun rouvan kesken. Ainoastaan ohut lautaseinä eroitti minut heistä. Rouva kävi kiihkein sanoin hänen kimppuunsa sentähden, että hän oli rikkonut ripin pyhyyden. Hän vastasi, että hänen velvollisuutensa oli estää sitä pahaa, jota nainen tahtoi saada aikaan, ja siihen ei ollut mitään muuta keinoa kuin ilmoittaa niin hyvin piispalle kuin ritarillekin, jotta he voisivat olla varuillaan."
"Eikö nainen sanonut syytä vihaansa!"
"Hän puhui pyhäksijulistuksesta. Minusta tuntui, kuin hän olisi toivonut, että hänet julistetaan pyhimykseksi."
"Se ei ole mahdollista!"
"Isä Johannes sanoi: 'Luuletteko, että taivaan autuus aina odottaa sitä, joka maan päällä kantaa pyhimyskehää päässään?'"
"Siitä oli rouva Bonti luonnollisesti vakuutettu?"
"Hän kirkui ja huusi, ettei isä Johannes ollut mikään todellinen pappi, jos sitä epäili, ja että hän tekee siitä syytöksen hänen kunnianarvoisuudelleen."
"Sitä ei kai toinen pelännyt?"
"Ei, hän pyysi eukkoa menemään heti ja tarjoutui lähtemään hänen mukaansa, mutta silloin eukko heittäytyi hänen jalkoihinsa ja kysyi mitä hänen oli tehtävä saadakseen syntinsä anteeksi — 'katukaa syntejänne ja tehkää parannus!' sanoi isä Johannes."
"Se rehellinen mies!"