Kristina loi katseen Steniin, mutta kun tämä heti vetäytyi syrjään, pani hän kätensä Knutin käteen ja seurasi häntä.
Heitä seurasi pari parin jälkeen, ritareita ja asemiehiä, kukin vieden neitoaan.
Sten ei tahtonut ottaa osaa ensi tanssiin, hän sanoi tahtovansa katsella. Mutta hänellä oli silmiä ainoastaan yhdelle. Millä kuningattaren ryhdillä Kristina liikkui! Knut pakisi lakkaamatta, mutta hänen neitonsa näytti tuskin kuulevan mitä hän sanoi. Harvasanaisia olivat hänen vastauksensa, ja ainoastaan kerran veti hän suunsa hymyyn; se tapahtui silloin, kun hän näki Stenin seisovan eräässä ikkunankomerossa aivan lähellä häntä.
Tanssi oli lopussa ja parit palasivat takaisin juhlasaliin.
"Saanko tanssia seuraavan tanssin kanssanne?" kysyi Sten.
Kristina hymyili hyväksyvästi, mutta silloin tuli Knut ja sanoi, että hän oli pyytänyt neitsyen koko illaksi. Hän pitäisi loukkauksena sen, jos tämä antaisi etusijan toiselle.
"Sallit kai minun tanssia yhden tanssin neitsyen kanssa?" kysyi Sten.
"Jos hän vaatii sitä, muuten en anna ikinä suostumustani!"
"Herra ritari", sanoi Kristina kääntyen Steniin, "minä tanssin ensi tanssin veljenne kanssa, mutta sen jälkeen pyydän teitä pitkään keskusteluun. Minulla on paljon puhuttavaa teille rakkaasta Ekasta ja sisareni pojasta, nuoresta Kustaasta, joka varmaan tulee teitä miellyttämään!"
Sten ainoastaan kumarsi; hän ei voinut sanoa sanaakaan, ja kuitenkin tunsi hän ylitsekuohuvaa iloa.