"Ylväs neitsyt, jos on ylen suuri uhraus tanssia minun kanssani, pyydän, ettette tee sitä", virkkoi Knut hillityllä kiukulla.
"Minä pysyn sanassani", vastasi Kristina ja nousi ylpeästi lähteäkseen tanssisaliin.
Soitto helisi uudelleen, ja tanssi alkoi.
Mutta Sten ei edes mennyt saliin; hän keskusteli Cecilia rouvan kanssa, Märta rouvan tehdessä seuraa muutamille vanhemmille rouville, jotka eivät ottaneet osaa tanssiin.
Kelpo Cecilia rouva hymyili ystävällisesti, kun Sten kyseli hänen pojastaan.
"Kaikki sanovat, että hänestä täytyy tulla jotakin", sanoi hän.
"Sotaisia leikkejä hän rakastaa, ja ylpeä hän on mieleltään."
"Silloin hänestä kai tulee päämies!"
"Jos se koituu Ruotsin hyödyksi, en huoli siitä surusta, minkä minulle tuottaisi se, jos hänelle sattuisi jotakin pahaa", vastasi Cecilia rouva. "On aina niin, että ilo vetää surun mukanaan."
"Siinä sanotte sanan, jota ansaitsee ajatella, jalo rouva!"
"Mutta jota käsittämään te olette vielä liian nuori. Sanokaa minulle, tunsitteko vielä Kristinan?"