Nyt käänsi Tanskan laivasto pohjoista kohden ja saapui juhannuksen aikaan Voionmaan rannikolle. Täällä antoi päällikkö väkensä nousta maihin ryöstämään saarta. Hänen tarkoituksensa oli vallata Borgholma, ja piiritys alkoi. Mutta Kalmarin linnassa oli päällikkönä urhoollinen Juhana Maununpoika. Hän piti merta tarkoin silmällä, ja kun hän näki Tanskan laivaston suuntaavan matkansa Voionmaahan, kiiruhti hän lähettämään sinne sotavoiman, joka puhdisti saaren vihollisista. Puoliväliin toista sataa miestä otettiin vangiksi ja loput ajatettiin takaisin laivoihin.
Tanskan laivasto oli lähtenyt ryöstämään, ja olihan vielä hävitettävää. Kun Jöns Holgerinpoika lähti Voionmaalta, suuntasi hän sen sijaan retkensä vastapäätä sijaitsevalle Smålannin rannikolle. Täällä teki aseihin nostatettu rahvas urhoollista vastarintaa, mutta Juhana Maununpoika ei voinut estää sitä, että useita pitäjiä pahoin hävitettiin.
Lyypekkiläiset eivät saaneet laivastoaan valmiiksi ennenkuin heinäkuun lopulla. Siihen kuului neljäkymmentäkolme sotalaivaa ja neljätuhatta palkkasoturia. Kaksi raatimiestä oli asetettu ylipäälliköiksi, toinen heistä oli vanha tuttumme Eckermann. Jokaista laivaa komentamassa oli lisäksi kaksi porvaria.
Kunnon Lyypekin kaupungin kaikki asukkaat lähtivät Travemündeen näkemään laivastonsa lähtöä. Silloin liehuivat lukemattomat liinat ja terveisiä lähetettiin, eivät suinkaan vähimmässä määrin ne, jotka luemme ystäviemme ja tuttaviemme joukkoon. Laivasto suuntasi kulkunsa itään päin yhtyäkseen niihin laivoihin, joita odotettiin Wismarista ja Rostockista. Mutta näitä ei kuulunut. Vihdoin saapui tieto onnettomuudesta, joka oli kohdannut Wismaria, mutta lisäksi kerrottiin, että Tanskan laivasto oli asettunut talviteloilleen eikä tänä kesänä enää lähde vesille.
Tämän tiedon saatuaan purjehtivat lyypekkiläiset suoraan Bornholmaan. Täällä olivat he tuskin alkaneet nousta maihin ennenkuin näkivät merellä kuusikolmatta tanskalaista sotalaivaa. Tämän nähdessään lyypekkiläiset päästivät riemuhuudon. Nyt saadaan vihdoinkin taistella!
Molemmat laivastot järjestyivät. Ne taistelivat viikinkiläistapaan, kukin laiva kyletysten vihollislaivan kanssa, ja laivanvaltaus ratkaisi voiton.
Taistelu jäi ratkaisematta, molemmat puolueet saavuttivat voittoja; mutta Hannu kuningas ei suinkaan kerskaillut vähän sillä, että hänellä oli laivasto, joka oli yhtä hyvä, jollei parempikin kuin lyypekkiläisten, ja epäilemättä tämä olikin huomattava ajan merkki.
Hemming piispa oli jo aikaisin keväällä matkustanut Lyypekkiin. Hänen lannistumaton tarmonsa se oli kannustanut laivaston varustamiseen; mutta hän oli, kuten aina, samalla hankkinut itselleen vihamiehiä. Hän heitteli pisteliäitä ja ivallisia sutkauksiaan kaikkea pikkumaisuutta, kaikkia halpamaisia laskelmia vastaan. Hän sai naurajat puolelleen, mutta naurun esineiksi joutuneista tuli hänen vihollisiaan, ja heidän lukunsa lisääntyi päivä päivältä.
243
Oli epäilemätöntä, että merisodasta koitui Ruotsille se suuri etu, että se säästyi vihollisen äkkirynnäköiltä, kaupunkien ja kylien poltolta ja ryöstöltä, mutta saksalaiset Tanskan ystävät, jotka olivat jonkun aikaa pysyneet vaiti, alkoivat taasen näyttää elonmerkkejä. He puhuivat, kuinka kaupungin kauppa oli huonolla kannalla.