"Mitä se häntä liikuttaa!"
"Tyly herra hän on!"
"Varokoon itseään!"
"Uskallatteko uhkailla!" tiuskaisi päällysmies. "Pian pois täältä, minä en enää teitä sääli!"
Ja nyt hajosivat he kuten akanat tuuleen, ja kahdessasadassa kurjassa kodissa tuli kurjuus jos mahdollista vieläkin suuremmaksi.
Yksi ainoa vähäpätöinen teko voi olla kuin kipinä kuivassa metsässä; se voi sammua tyhjiin, mutta yltyä myös kaikkea kuluttavaksi tuleksi.
Kun päällysmies oli nähnyt viimeisen työmiehen katoavan näkyvistään, vetäisi hän helpoituksen huokauksen ja palasi kotiaan. Näiden kahdensadan palkasta karttui yhteensä sievoinen summa, jonka hän saattoi lisätä säästöihinsä. Mies oli jumalaapelkääväinen sielu, ja sentähden kiitti hän pyhää neitsyttä siitä voitosta, jonka oli viisaudellaan saavuttanut.
Ritari oli lähtenyt alas kaivoksille. Hän odotti, että miehet lankeaisivat polvilleen ja pyytäisivät jäädä paikoilleen, ja hän oli taipuvainen siihen suostumaan.
Mutta ketään ei tullut, ketään ei näkynyt. Päällysmies sai vihiä, että ritari oli alhaalla kaivoksella, ja hän riensi sinne ja vakuutti syvään kumarrellen, että työ alkaa muutamain päivien perästä uudelleen.
"Tulevatko he takaisin?" kysyi ritari.