Kauas metsään, melkein esiinpistävän kallionkielekkeen alle, oli hän laittanut pienen kotansa. Lähettiläät löysivät hänet sairaana ja nälinkuoliaana. Mutta se kuumeenhehku, joka paloi hänen silmissään, näytti heistä jumalalliselta valolta. Ja arvelematta tempasivat he hänet sammalvuoteeltaan ja kantoivat hänet kokouspaikalle.
Hänelle annettiin syötävää ja juotavaa ja sanottiin, mikä tärkeä tehtävä hänelle oli uskottu. Ja tahdonlujuudella, joka antoi voimaa kuihtuneelle ruumiille, nousi hän pystytetylle lavalle, jolta hän saattoi nähdä tuhansiin nousevat kuulijansa.
Hänen katseensa harhaili heidän ylitseen, huulet värähtelivät. Silloin ojensi hän käsivartensa ja huudahti kimakalla, vihlaisevalla äänellä: "Uhratkaamme!"
Oli kuin sanalla olisi ollut nuolenkären terävyys ja tämä nuoli osunut jokaisen rinnassa olevaan sydämeen. Kansa heittäytyi alas maahan, ulvottiin ja huudettiin, itkettiin ja naurettiin.
Jorma oli vaipunut alas lavalle; hän ei jaksanut puhua enempää, mutta sanassa olikin kylliksi; se ilmaisi ikävöimisen, joka tajuamatonna piili joka sydämessä.
Sovitus ja unhotus! Jokaisella oli raskas omatunto rinnassaan ja jokainen tahtoi päästä taakastaan. Uhri ei sisältänyt sovitusta ainoastaan korkeamman olennon kanssa, vaan myöskin kaikkien välillä; mutta siihen vaadittiin, että kaikkien oli uhrattava ja uhrattava puhtaimpansa ja parhaansa.
Useimmat näistä ihmisistä olivat kastetut kristinuskoon, mutta se oli heille ainoastaan ulkonainen toimitus. Valkoinen Kiesus oli kyllä hyvä herra, mutta hän oli heille vieras. Heidän isänsä eivät tunteneet häntä, ja he tahtoivat pitää kiinni isiensä uskosta. Ja sentähden oli heidän nyt valmistauduttava uhraamaan. Oli tutkisteltava itseään ja tuumittava, oliko uhri ankaralle Jumalalle otollinen. Sellainen oli se ainoastaan silloin, jos uhrattava oli uhraajalle yli kaiken kallis.
Ajaksi, jolloin uhri oli toimitettava, määräsi Jorma tulevan vuoden uuden kuun ensi päivän. Ja sanakapula pantiin siitä kiertämään ympäri maan. Viesti kulki suusta suuhun, lapsilta vanhoille, miehiltä naisille, ja niin tuli se huhuna niidenkin kuuluviin, joiden ei siitä pitänyt tietämän, ja he värisivät kauhusta, ettei uhri tarkoittanut ainoastaan valkoisia karitsoita, lehmiä, hevosia, vaan myös niitä lapsia, jotka erityisesti olivat vanhemmilleen rakkaat.
Huhu tästä oli saapunut Gunillankin korville, ja hän kysyi Sakolta siitä.
"Se on mahdollista!" vastasi tämä.