Näin sanoen kumartui hän maahan, painoi Gunilla rouvan hameen liepeen huulilleen ja juoksi ulos.
Päällysmies, josta ennen olemme puhuneet, oli yhä jäänyt ritarin palvelukseen. Hän oli eräänlaisena palvelusväen valvojana, mutta huolimatta pehmeästä, mielistelevästä käytöksestään oli hän kaikkea muuta kuin suosittu heidän keskuudessaan. Sakko varsinkaan ei voinut sietää häntä, ja toinen maksoi hänelle samalla mitalla. Ei mennyt päivääkään ilman muistutuksia, kyselyjä, missä hän oli oleskellut, ja salaviittauksia, ettei häneen ollut luottamista. Tämä oli varovaisin sanoin sanottu ritarille niin moneen kertaan, että tämä melkein vastoin tahtoaan alkoi epäillä Sakkoa ja pitää hänkin puolestaan pojan alituista poissaoloa jokseenkin kummallisena.
Eräänä päivänä, kun nuorukainen palasi oltuaan poissa kokonaisen viikon, jollaikaa mies oli viittaillut kaikenlaista pahaa hänestä, kutsuttiin hänet heti ritarin luo. Täällä sai hän ankaria sanoja ja nuhteita. Hänen oli joko pysyttävä linnassa ja tekemällä jotakin hyödyllistä ilmaistava kiitollisuuttaan kaikesta hänelle osoitetusta hyvyydestä tai lähdettävä tiehensä eikä koskaan palattava.
Sakko seisoi äänetönnä ja kunnioittavassa asennossa, mutta kalpein poskin, ja kuunteli ankaraa herraa. Kun tämä oli lopettanut, sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä:
"Minä en kelpaa mihinkään vakavaan työhön, ja te olitte luvannut minulle, että minä saisin tulla ja mennä milloin tahdoin. Kiitollisuuttani voin kenties osoittaa muulla tavoin, mutta koska te tahdotte, niin minä lähden."
Näin sanoen kumarsi hän syvään ja riensi pois. Ritari oli vähällä huutaa hänet takaisin. Hän katui katkerasti lausumiaan ankaria sanoja. Sakko ei ollut tehnyt mitään pahaa, ja hän oli tosiaankin antanut pojalle luvan mennä ja tulla milloin itse tahtoi.
Sakko ymmärsi, ketä hänen oli tästä kiittäminen, ja hän päätti kostaa. Kun hän sentähden kohtasi tiellä saman liiviläisen, joka työmiesten puolesta oli matkustanut Turkuun ostamaan leipää, juolahti heti hänen mieleensä, että tämä saattoi antaa hänelle keinot siihen.
He puuttuivat puheihin, ja liiviläinen kertoi, että hän tuli vaatimaan päällysmieheltä rahoja, jotka tämän täytyi suorittaa.
"Mistä hyvästä?" kysyi Sakko.
"Väestä, jonka pestasin Liivinmaalta, mutta joka täytyi lähettää takaisin."