"Enkös jo arvannut! Ja sitten maksatti hän minulla pestirahat sentähden, että minä muka olin pitänyt liian kiirettä pestaamisessa. Mutta nyt olen ollut tuomarin puheilla, ja minä kyllä saan oikeuteni."
"Tuolta tulee ritari! Puhukaa hänelle!"
Nyt paljastui petos. Sana sakeni sanasta. Ritari oli maksanut väen palkat, mutta päällysmies oli pitänyt ne omina hyvinään.
Oli merkillistä nähdä tällöin Sakkoa. Ensin tuijotti hän eteensä, että saattoi luulla silmien muljahtavan hänen päästään pois, sitten pääsi metsäläinen valloilleen. Hän heittäytyi maahan pitkäkseen, päästi raikuvan riemuhuudon, teki korkeita hyppyjä, itki ja nauroi vuoronperään. Mutta lopulta hän heittäytyi polvilleen ritarin eteen, suuteli hänen käsiään ja pyysi häntä ottamaan puukon ja pistämään sen hänen sydämeensä, koska hän oli voinut epäillä sellaista isäntää.
"Luulit siis, että minä tahdoin pettää työmiehiä?" kysyi Erik herra, melkein hämmästyksissään.
"Täytyihän minun, herra!"
"Nyt ymmärrän heidän ynseytensä! He luulivat niin hekin!"
"Minä ilmoitan heille!"
"Et tunne heitä kaikkia."
"Kyllä, herra, mutta kosto ennen kaikkea!"