"Tahdotko pitää huolen päällysmiehen vangitsemisesta?"
"Tahdonko?" huusi Sakko. "Heti, heti!"
Ja hän melkein lensi takaisin linnaan.
Mutta lintu oli jo lentänyt matkoihinsa. Luultavasti oli hän huomannut keskustelijat ja arvannut, että hänestä puhuttiin. Tyhjä lipas vain oli jälellä keskellä lattiaa hänen huoneessaan. Siinä oli hän pitänyt syntirahoja kätkössä, ja ainoastaan nämä oli hän ottanut mukanaan.
Sakko itki raivosta.
"Mikä hullu olin!" huudahti hän. "Mutta minä kyllä löydän hänet!"
Asia koski kovasti Erik herran mieleen. Nyt oli hän saanut selityksen rahvaan kummalliseen käytökseen, ja syvemmin kuin hän tahtoi tunnustaa harmitti häntä se, että heillä oli näennäisesti päteviä syitä epäluuloon.
Päällysmiehen kaikki kapineet tutkittiin mitä tarkimmin. Ritari toivoi löytävänsä työmiesten nimiluettelon voidakseen siten nimismiesten kautta toimittaa takaisin heidän omansa. Mutta siihen kului pitkä aika.
Oli kaunis tammikuun päivä kuun lopussa. Gunilla rouva oli kuormittanut koko reen täyteen ruokia ja juomia, jakaakseen ne köyhien majoissa. Hän itse ajoi Kaarinan ja kahden neitosen kera reessä, Akseli taasen seurasi muutaman poikasen kanssa ratsain. Erik herra oli muutamain asemiesten ja palvelijain kanssa, niiden joukossa Sakkokin, lähtenyt käräjäpaikalle eräiden levottomuuksien johdosta. Gunilla rouva lähti aivan päinvastaiselle suunnalle.
Ripeästi kiitivät korskuvat hevoset eteenpäin, ja iloisesti kilisivät kulkuset raikkaassa aamuilmassa. Oli satanut lunta paljon, niin että paikoittain oli vaikea päästä kinosten läpi. Vasta puolipäivän rinnassa saapuivat he määräpaikkaansa.