Pernilla rouva ei ainoastaan hyväksynyt hänen suuttumustaan, vaan hautoi kostoakin hänen puolestaan. Mutta tällöin kuunteli hän jännityksellä kaikkea, mikä koski valtionhoitajaa ja hänen emäntäänsä. Hän pystyi laatimaan useampiakin suunnitelmia pienessä nokkelassa päässään.
Knut herra ajatteli ainoastaan rakkauttaan ja eli sille.
Eräänä päivänä saapui hän Pernilla rouvan luo tavallista kiihtyneempänä. "Minä lähden täältä", sanoi hän.
"Mitä sitten on tapahtunut?"
"Minä en kestä nähdä heitä yhdessä!"
"Heh, teitähän Kristina rakastaa!"
"Mutta Stenillä on kaikki edut puolellaan. Kuka nainen ei antaisi etusijaa tulevalle valtionhoitajalle kenen ja kuinka korkeasäätyisen aatelismiehen rinnalla tahansa!"
"Mutta jos hänestä nyt ei tulisikaan valtionhoitajaa?"
"Mikäs estää!"
"Mikä! Me molemmat esimerkiksi!"