"Pikkumaisuuden kadehtima."
"Tekö häntä otatte puolustaaksenne!" kivahti piispa ylen kiihkeästi.
"Sitä olen tehnyt kauan."
"Ja mitä olette voittanut?"
"En mitään!"
"Näettekös! Sellaisia ovat ihmiset!"
"Minäkin halveksun heitä."
Ja taitavuudella, jonka Pernilla rouva oli paljolla harjoituksella saavuttanut, kertoi hän yksityisestä elämästä pikku juttuja, jotka kaikki koskivat piispan ystäviä. Hän teki sen näppärästi ja hauskasti, ja Hemming piispalla oli siitä suurta huvia.
Kun hän ensi vierailunsa jälkeen sanoi jäähyväiset, sanoi Pernilla rouva hänelle, ettei niin äkkipäätä voinut muistaa kaikkea, mitä piti hänelle sanoa. Se tulisi mieleen vähitellen. Heidän keskustellessaan saisi piispa vähitellen tietää paljon, mikä häneltä oli pidetty salassa.
Hemming piispa oli seurannut Tukholmaan sen taalalaislähetystön mukana, joka oli lähetetty vakuuttamaan Svante Niilonpojalle kansan järkähtämätöntä uskollisuutta neuvoston syytöksiä vastaan. Hän viipyi sittemmin kaupungissa pitääkseen silmällä rauhanhäiritsijöitä; niiksi nimesi hän rauhanystäviä. Jos nousisi taistelu, saisi hän lähteä jälleen.